"Mutta tuo samainen mies, jolla oli pitkä vartalo, miekka ja nimi — sitä sinä et pystyisi lausumaan — oli niin liikutettu 'elefantintapaisesta jalomielisyydestäni', — kuten hän sanoi — että laski minut vapaaksi ilman lunnaita. Hän pyysi vain minulta muistoksi sormuksen, joka oli eräässä entisen oikean käteni sormessa.
"Siihen päättyivät minun sotaretkeni", jatkoi Prokopius totisena.
"Pidän kirjoituskätenikin menettämistä jonkinlaisena rangaistuksena.
"Olen kirjoittanut sillä paljon hyödytöntä ja joskus väärääkin.
"Vaikka, jos samanlainen rangaistus kohtaisi kaikkia Bysantin kirjailijoita, ei täällä kohta olisi ainoatakaan kaksikätistä, kirjoitustaitoista ihmistä.
"Nyt on kirjoittaminen paljon hitaampaa ja vaivalloisempaa.
"Mutta siitä on hyötyäkin.
"Silloin tulee ajatelleeksi joka sanasta, onko se kirjoittamisvaivan arvoinen ja voiko se puolustaa paikkaansa kirjassa."
"Olen lukenut todellisella nautinnolla", virkkoi vieras, "kertomuksesi vandaalisodasta, persialaissodasta ja goottisodastakin, mikäli viime mainittu on jo valmis.
"Se oli hitaan toipumiseni aikana lempikirjani.