"Hän herättää tuon hullun omantunnon. Riistää uskottoman kamariherrani yhä kauemmaksi luotani — tietysti pitääkseen hänet itse."
"Sinä et siis usko", virkkoi Cethegus, "naisen voivan hankkia taivaalle ainoatakaan sielua —"
"Ottamatta pelastajan palkkiota päältäpäin. En usko.
"Mutta Antonina pettää itsensä ja hänet hurskailla puheillaan.
"Ja nuorukainen sallii niin mielellään nuoruutta uhkuvan kaunottaren pelastaa itsensä minun rinnoiltani, sillä minähän olen kuihtunut ja sairas, minut on aika jo kalvanut.
"Haa", huudahti hän intohimoisesti ja hypähti vuoteeltaan, "surkeata on, että ruumiin täytyy väsyneenä ruveta maata, ennenkuin sielu on saanut tuhannennen osan elämänjanoaan tyydytetyksi.
"Elämä on hallitsemista, vihaa, rakkautta."
"Tuollaisten nautintojen nälkäsi näyttää olevan pohjaton?"
"Niin on.
"Mutta pian on minun luovuttava olemisen runsaasta pitopöydästä, tästä valtaistuimesta, vaikka polttava sieluni isoaa ja janoaa iloja ja valtaa.