Prefektin askeleet kuuluivat.
Hän hypähti pystyyn.
Leopardi, joka sisääntulijan vuoksi työnnettiin syrjään mukavalta paikaltaan ja jonka leikki keskeytettiin, nousi muristen ja katseli uhkaavasti ovea kohti näyttäen keltaisia hampaitaan.
Tulija vetäisi kiivaasti oviverhot syrjään ja pisti puolittain hilkan peittämän päänsä sisään.
Se pelästytti tai ärsytti leopardia. Kesytyksen ensi aikoina nimittäin persialaiset jalopeuran- ja tiikerinkesyttäjät käyttävät pitkiä villavaippoja sekä naamareita, jotka suojelevat kasvoja ja kaulaa. Vanhan vihollisen muisto lienee herännyt julmassa, tuskin koskaan kesyttyvässä eläimessä.
Julmasti ulvahtaen se kyyristyi hyökkäysasentoon ja pieksi lattiaa pitkällä hännällään. Suupielistä pursui vaahto. Kaikki nämä olivat mitä julmimman vihan merkkejä.
Antonina huomasi sen.
"Pakene, pakene, Cethegus", huusi hän.
Jos hän olisi sen tehnyt, jos hän olisi kääntänyt selkänsä, olisi hän ollut hukassa. Peto olisi silloin hyökännyt hänen niskaansa.
Hänen pakomatkansa suojana ei olisi nimittäin ollut ainoatakaan suljettavaa ovea, vain kankaisia oviverhoja.