Valloitettuihin kaupunkeihin oli jätetty vain pienet vartioväet, kun keisari oli hänen vaatimuksiinsa suostuen ryhtynyt rauhankeskusteluihin ja pyytänyt kuuden kuukauden aselevon.
Ennen sen päättymistä piti lähettiläitä saapua Bysantista Roomaan lopullisesti päättämään rauhasta.
Totilan onni ja hänen valtansa loisto olivat nyt korkeimmillaan.
Voitokas hyökkäys Bysantin valtakuntaan oli antanut hänen nimelleen laajalle leviävän hohteen.
Italiassakin sen vaikutukset tuntuivat.
Bysanttilaisten hallussa oli Italiassa enää kaksi linnoitusta, nimittäin Tusciassa Perusia ja voittamaton Ravenna.
Perusia antautui urhoollisesti puolustauduttuaan kreivi Grippalle ja
Ravennasta oli tärkein osa — satamakaupunki Clossis vihdoin joutunut
Hildebrand-vanhuksen käsiin, joka oli jo kahdeksantoista kuukautta
piirittänyt kaupunkia.
Kun ruuan tuonti kaupunkiin katkaistiin nyt merenkin puolelta, — kuningas oli nimittäin määrännyt, että kaikkien eri tahoilla risteilevien laivastojen oli kokouduttava yhteen Anconan luona ja suljettava Classiksen satamansuu — voitiin odottaa kaupungin pikaista antautumista elintarpeiden loppumisen vuoksi.
Nyt oli siis enää vain yksi askel otettava sen lupauksen täyttämiseksi, jonka Totila oli kerran antanut Valerian kuolevalle isälle. Bysanttilaisia ei ollut enää muualla Italian mantereella kuin Ravennan päälinnoituksissa. Muutaman viikon perästä toivottiin kaupungin antautuvan ja silloin ei enää mikään estäisi goottikuninkaan ja Italian kauneimman tyttären naimisiin menoa.
Totila päätti sillä välin viettää julkiset, juhlalliset kihlajaiset morsiamensa kanssa sen komean voittojuhlan yhteydessä, joka retken muistoksi aiottiin panna toimeen. Täten hän saisi morsiamensa luostarin — hänen mielestään vahingollisesta — vaikutuspiiristä ja voisi näyttää tulevan kuningattaren hoville ja valtakunnalle. Tähän saakka vain kreivi Teja ja muut Totilan lähimmät ystävät olivat morsiamen tunteneet.