"No niin", virkkoi kuningas hymyillen, "sen vaivan sinä jo olet minulta säästänyt, Apulian herttua."
"Ja pikku herttuatar", sanoi Valeria leikkiä laskien, "on, ikäänkuin hän olisi jotakin aavistanut, pukeutunut tänään morsiameksi."
"Teidän kihlajaisjuhlaanne varten minä pukeuduin", vastasi paimentyttö nauraen. "Kun Rooman porteilla kuulin tästä juhlasta, avasin isoisän määräyksen mukaan myttyni ja koristelin itseni."
"Kihlajaisemme", sanoi Adalgot morsiamelleen, "sattuivat samana päivänä kuin kuningasparin — emmekö viettäisi häitäkin samana päivänä?"
"Ei, ei", huudahti Valeria melkein tuskaisena.
"Älkää liittäkö enää uutta lupausta entiseen, lunastamattomaan.
"Te, onnen lapset, olkaa viisaat. Tänään olette löytäneet toisenne. Pitäkää tästä päivästä kiinni. Huomispäivä kuuluu epävarmoille jumalille."
"Oikein puhut", huudahti Adalgot riemuissaan, "tänään jo vietämme häämme". — Hän nosti Goton vasemmalle käsivarrelleen näyttäen häntä kaikille. — "Tässä näette, hyvät gootit, pienen rouva herttuattareni."
"Luvalla puhuen", lausui silloin ujo ääni, "kun kansan korkeuksien osaksi tulee niin paljon onnea ja päivänpaistetta, niin sallittakoon alempana kasvavien siitä hiukan nauttia."
Kuninkaan eteen astui vaatimattoman näköinen mies taluttaen kaunista tyttöä.