"Meidän saleissamme kertovat vielä laulajamme vaellustarinaa, kuinka te gootit amaliruhtinainenne ja balteinenne olitte alkujaan veljiämme, ja kuinka te erehdyksestä jouduitte vaeltamaan yhä enemmän etelään. Te seurasitte haikaran lentoa Kaukasus-vuorelta, me taas seurasimme suden juoksua."
"Jos niin on ollut, niin pidän haikaraa parempana oppaana", vastasi
Totila.
"Siltä se saattaa sinusta vielä nyt näyttää, täällä komeassa simasalissa", sanoi kuningas Harald totisena.
"Mutta viisas isäni Frode on toista mieltä.
"Miten lieneekään — en tosin siihen oikein luota, sillä silloin ymmärtäisimme paremmin toistemme puheen — mutta me ainakin kunnioitamme vanhaa veriyhteytta ja pidämme sen uskollisesti pyhänä.
"Ja kauan aikaa saapuikin vain iloisia, ylpeitä suurimman maineen sanomia lämpimästä goottimaastanne kaukaiseen maahamme. Ja isäni ja kuninkaanne Thidrekr, jota laulajamme ja harpunsoittajamme ylistävät, vaihtoivat keskenään lahjoja ja tervehdyksiä merenpihkavirolaisten välityksellä, jotka asuvat meistä itään päin. Nämä veivät sanomamme vendein luo Wyzlan varsille, nämä longobardeille Tisian varsille, nämä heruleille Dravuksen luona ja viime mainitut Savian kautta Salonaan ja Ravennaan."
"Sinä tunnet hyvin maat ja tiet", tuumi Totila.
"Merenkulkijan on ne tunnettava.
"Muuten hän ei pääse eteenpäin.
"Ja usein ei takaisinkaan.