"Vuosikausia on riehunut taistelu Roomasta pappeja, kreikkalaisia ja barbaareita vastaan. Ja minä olen yksin.
"Kohtalon aallot viskovat minua väsynyttä, haavoittunutta, puoliksi epätoivoon joutunutta milloin ylös, milloin alas.
"Ja aina yksin.
"Ja missä on poikani Julius, sieluni poika, jonka pitäisi lohduttaa rakkaudellaan?
"Galliassa munkkien seurassa, Bysantissa tai Roomassa barbaarikuninkaan kätyrinä tai vieraana. Kaukana minusta ja teistäni."
"Varoitin sinua niistä teistä. Punaisia ja mustia tahroja on niillä. En voi seurata sinua."
"Hyvä on. Mutta kun sinä olet niin viisas ja uskosi innokas palvelija, niin miksi et tullut valaisemaan ja pelastamaan minua?"
Tämä oli kauan ja huolellisesti valmistettu nuoli, jonka Cethegus oli säästänyt viimeiseksi.
"Kun sieluni yhä enemmän sulkeutui rakkaudelta ja lämmöltä, kun se yhä kivettyi ja jäätyi, missä oli silloin Julius, jonka piti pehmittää ja lämmittää minua?
"Oletko täyttänyt velvollisuutesi minua kohtaan poikana, kristittynä, pappina?"