Silloin Totilan miekka välähti kolmannen kerran ja myöskin prefektin miekka.
Tällä kertaa oli tosi kysymyksessä. Nyt ei Julius saanut taistelevia erilleen.
Totila iski prefektiä päin otsaa. Isku oli liian voimakas täydellisesti väistettäväksi. Roomalaisen kypärä lensi pois päästä ja hänen poskeensa tuli verihaava.
Prefektin antama vastaisku tunki Totilan vaipan läpi, mutta pysähtyi rengaspanssariin. Iskun voimasta Totila sentään peräytyi puoli askelta.
Seuraava yhteentörmäys oli ehdottomasti verinen, sillä heillä ei ollut kummallakaan kilpeä.
Uudestaan he hyökkäsivät. Heidän väliinsä heittäytyneen munkin — prefektin miekka oli haavoittanut hänen vasenta kättään — hätähuudot eivät olisi estäneet heitä jatkamasta taistelua — mutta miehet, jotka taisteluun kiintyneiden läsnäolijoiden huomaamatta olivat viime hetkessä rientäneet temppelin portaita ylös, erottivat molemmat miehet toisistaan.
Totilaan kävivät kiinni Torismut ja Visand, Cethegukseen Licinius ja
Syphax.
"Apujoukot ovat saapuneet ja tärkeitä tietoja etelästä", sanoi kreivi
Torismut.
"Kreivi Visand saapui juuri herttua Guntariksen lähettiläänä.
"Tule heti takaisin. Taistelu alkaa kohta."