Yht'aikaa lähtivät Cethegus tovereineen pohjoista kohti ja Totila ja
Julius seuralaisineen etelää kohti leireihinsä.
KAHDESKYMMENESKOLMAS LUKU.
Prefekti ei telttaansa tultuaan tavannut Narsesta eikä hänen sanansaattajaansakaan, mikä seikka häntä ihmetytti. Piso ja Salvius Julianus, jotka hän oli lähettänyt Areobindoksen luo Anconaan, olivat jo Calen luona kohdanneet Narseksen etujoukon — germaanilaisia ratsumiehiä, kuten he sanoivat — ja saaneet tältä sekä bysanttilaiselta arkontilta Basiliskokselta tietää yhtä ja toista sellaista, että he kiireimmän kautta palasivat varoittamaan Cethegusta.
"Hän on nähtävästi tahtonut yllättää minut", tuumi Cethegus, "mutta odotahan vain, Narses.
"Belisariuksellakin oli Capuan luona ylivoima. Sittenkin pidin häntä kurissa hänen Italiassa ollessaan ja vihdoin karkoitinkin hänet täältä.
"Katsokaamme, onko raajarikko voimakkaampi kuin jalopeuramainen sankari."
"Ole varovainen, päällikköni", varoitteli Piso.
"Ilmassa on kaikenlaista — ukkosilma kohoaa sinun ylitsesi.
"Tuo Basiliskos, joka on Narseksen uskottu, — tunnen hänet Bysantin ajoilta — oli hyvin salaperäinen minua kohtaan."
"Niin", puuttui Salvius Julianus puheeseen, "hän oli kovin harvasanainen. Hän kertoi vain sen, minkä itse hyväksi näki."