"Hänen teltastaan löydettiin pieni kasa mustia jyväsiä, — mustan suolan tapaista — jotka Narses käski heti yöllä tuoda telttaansa. Mutta matkalla kantajan pikisoihdusta kipuna putosi avonaiseen astiaan. Heleän valkeana myrkky välähti hiukan puhahtaen ylös ilmaan. Tällä kertaa se ei pamahtanut eikä tehnyt mitään vahinkoa."
"Jos minulla olisi tuota mustaa suolaa", huokasi Cethegus, "niin Narses ja Bysantti saisivat varoa itseään."
"Niin, samaa lienee Narseskin ajatellut", sanoi Piso nauraen, "sillä Basiliskoksen kertomuksen mukaan hän tutki kaikki tuhoutuneen maljat ja kirjoitukset, mutta tuloksetta."
"Imolan saimme siten haltuumme", jatkoi Salvius Julianus Basiliskoksen kertomusta, "mutta heti lähellä, Castrum Brintumin luona oli taas samanlainen este.
"Eikä meillä enää ollut Martinusta, joka olisi räjäyttänyt sen.
"Narses pysähtyi neuvottomana.
"'Johannes', kysyi hän vihdoin, 'tunnetko tarkoin Ravennasta Anconaan vievän rantatien?'
"'Tunnen', vastasi tämä, 'sillä siellä saavutin parhaat voittoni
Belisariuksen aikana.'
"'Eikä siellä ole näitä esteitä', sanoi Narses iloissaan, 'sillä barbaarikuningas luuli voivansa vartioida luonnollisia esteitä, Jonian mereen laskevia jokia, laivastollaan. Rooman prefekti on ystävällisesti poistanut tieltämme hänen laivastonsa.'
"'Kääntykää! Purkakaa leiri! Me lähdemme pitkin rantaa kaakkoon.'