Suurin osa hänen ratsumiehistään oli Guntariksen ja Grippan joukoissa.
Kuninkaalla ei ollut Narseksen urhoollisille longobardeille lukumäärältään vertaista vastustajaa.
Mutta hänen vanha onnensa näytti äkkiä poistavan juuri tämän puutteen.
KAHDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.
Goottien leirissä oli jo useina päivinä peräkkäin liikkunut epäselviä huhuja uuden apujoukon saapumisesta idästä päin. Niin ainakin sieltäpäin saapuvat gootit kertoivat.
Kuningas ei odottanut siltä suunnalta minkäänlaista apujoukkoa. Varovaisuuden vuoksi hän lähetti — etteivät bysanttilaiset voisi tehdä odottamatonta sivuhyökkäystä — kreivi Torismutin, lipunkantaja Visandin ja nuoren Adalgotin ratsastavien sajonien kanssa tiedustelumatkalle.
Mutta jo seuraavana päivänä he saapuivat takaisin.
Kreivi Torismut riensi iloisen näköisenä yhdessä Adalgotin kanssa kuninkaan telttaan ja huudahti:
"Minä tuon luoksesi vanhan ystävän oikeaan aikaan, kuninkaani."
"Hän muistuttaa", puuttui Adalgot puheeseen, "kuningastiikeriä, joka esiintyi viimeksi sirkuksessa antamassasi näytännössä.