"Olen pahoillani, että oikeutettu vihani sai minut sen sanomaan.
"Tuon salaisuuden avulla olin saanut tavattoman vallan tuohon hillittömään pantteriin.
"Muutamia vuosia sitten tapasin hänet Beroniken satamassa Pentapoliksen rannikolla.
"Olin silloin laivastoineni ahdistamassa libyalaisia merirosvoja.
"Hän oli aikeissa mennä naimisiin Zoen, erään syyrialaisen kauppiaan tyttären kanssa. Isä oli asettunut Afrikaan harjoittamaan tuottavaa norsunluukauppaa.
"Korsikalainen oli alusta saakka ollut minulle ystävällinen — olin usein avustanut hänen meriliikettään — ja pyysi sen vuoksi, että asuisin hääjuhlallisuuksien ajan hänen runsaasti koristetulla laivallaan.
"Suostuin ehdotukseen ja menin sinne.
"Juhla kului hyvin iloisesti.
"Sulhanen vain oli sellaisessa mielentilassa, että hän näytti pikemminkin julmalta kuin lempeältä.
"Vihdoin piti morsiamen vanhempien — he olivat hyvin vastahakoisesti antaneet lempeän hennon tyttärensä muukalaiselle, jonka hillittömyydestä he olivat kuulleet ja josta he olivat nähneet oireita jo kosimistilaisuudessakin — lähteä minun venheessäni laivalta, jolla nuoren parin oli määrä matkustaa Korsikaan.