"Milloin rakastavainen kuolettavissa tuskissaan tyhjää ilmaa tapaa asemasta armaan. Silloin kuolematon, kalvava kaiho iät kaiket raukkaa raastaa.
"Ja lesken tuskanhuudot, orpoin itkut, sammuvan sielun turha toivo — kaikki kurjuus, laaja, loppumaton, Kaikkeuden-isään kovin koskee.
"Hiukan tuottavat vain huojennusta harvat auvon, onnen osat, jotka riistettyjen ruusunlehtien tavoin tuskan määrättömän meren aavoilla aalloilla ajelehtivat.
"Surijalla yksi vain on lauha lohtu. Loppu lienee tuimilla tuskilla, rauha annettaneen raastetulle.
"Päivää siunaan, jona tulinen Surtur armossaan viimeisen ihmisen maan kera murtaa, jona vihdoin tuiman tuskan loppumaton lähde, viimeinen inehmon sydän sykkämästä lakkaa.
"Tervetulleeksi toivotan sen päivän ja — jos viisaat olisivat — tulisemmin toivoisivat inehmot itse sitä."
"Sellaisiksi ennen kuvailin hyväntahtoisen Jumalan tunteet.
"Mutta sittemmin — kauan mietittyäni — olen löytänyt toisen jumalan — kamalan jumalani.
"Mutta onneksi tämän minun jumalani löytää vain kuolemantuskissa sykkivä sydän."