TOHTORI KEKSII KEINON.
"Ja nyt miettimään, miten on meneteltävä", virkkoi tohtori, kun Jane oli vähän tointunut. "Teidän täytyy lähteä ylihuomenna, yöjunalla Eustonin asemalta. Ennätättekö valmiiksi siihen mennessä?"
"Minä olen heti valmis", vastasi Jane. "Teidän on lähdettävä sisar
Rosemary Grayna."
"Se ei minua miellytä", keskeytti Jane. "Ottaisin mieluummin tekaistun nimen. Kuvitelkaapa, että oikea Rosemary Gray ilmestyisi sinne tai joku, joka hänet tuntee."
"Rakas ystävä, hänhän on nyt jo puolimatkassa Austraaliaan, ettekä te muutenkaan siellä muita näe kuin tohtorin ja palvelusväen. Mahdollisempaa olisi, että joku matkoillaan osuisi poikkeamaan sinne ja tuntisi teidät. Mutta siihen vaaraan meidän täytyy alistua. Siltä varalta, että syntyisi jonkinlaisia sekaannuksia, annan mukaanne kirjeen, jonka tarpeen vaatiessa voitte näyttää ja jossa selitän, että samalla kun lupauduitte sisar Rosemary Grayn sijaiseksi suostuitte myös pyynnöstäni käyttämään hänen nimeänsä, jotta ei tarvitsisi antaa mitään selityksiä sairaalle, ne kun vain olisivat haitaksi hänen säännölliselle toipumisellensa. Näin voin vallan omatunto hyvänä vakuuttaa, sillä asiassa on enemmän perää kuin päältäpäin otaksuisikaan. Niin että teidän on nyt mukauduttava osaanne ja näyteltävä se niin luontevasti kuin vain teidän viisi jalkaanne yksitoista tuumaanne suinkin myöntää. Teidän on näet muistettava, että kuvasin teidät tohtori Mackenzielle pieneksi sieväksi olennoksi, hienoksi ja miellyttäväksi ja melkoista pystyvämmäksi kuin miltä näyttää."
"Dicky! Hetihän hän huomaa, etten minä ole kirjeessä kuvattu henkilö."
"Älkää hätääntykö! Muistakaa, että olemme tekemisissä skottilaisen kanssa, eikä skottilainen niin vain 'heti' pääse asiain perille. Gaeliläisen aivot toimivat hitaasti, vaikka ylen varmasti. Ja kun hän on vähän aikaa tarkastellut teitä, on hänestä oleva perin selvää, että minä olen 'vasta vaivainen naistentuntija' sekä että sisar Gray on kaikin tavoin paljon hienompi, kuin miksi minä hänet kuvasin. Mutta siihen mennessä on hän jo ennättänyt Dalmainille kuvata hoitajattaren minun kirjeeni mukaan, ja sehän juuri tärkeätä onkin. Meidän täytyy toivoa, että kaitselmus antaa apua, niin ettei vanha Robbie rupea täydentämään kuvausta omien havaintojensa mukaan. Koettakaa estää sitä. Jos kunnon tohtori näyttää epäilevän teitä, viekää hänet syrjään, näyttäkää kirje ja sanokaa suora totuus. Vaikka en sittenkään luule, että teidän tarvitsee näin tehdä. Mutta sairaaseen nähden teidän tulee muistaa, että sokeiden kuulo on äärettömän herkkä. Kulkekaa keveästi. Älkää päästäkö häntä arvioimaan kokoanne. Koettakaa muistaa, ettei teidän otaksuta ylettyvän viiden jalan korkuisen kirjakaapin ylimmälle hyllylle ilman tuolia tai tikapuita. Ja kun potilas pääsee nousemaan ja kävelemään, on teidän varottava, ettei hän huomaa hoitajattarensa olevan rahtusen häntä itseänsä pitempi. Sen ei pitäisi ollakaan vaikeata, hänen päähänpistonsahan on, ettei kukaan nainen saa koskettaa häneen, sokeaan. Hänen palvelijansa taluttaa häntä. Ja tiedättekö, Jane, en uskokaan, ettei jokainen, joka kerran on pitänyt teidän kättänne omassaan, tuntisi sitä toisella kerralla. Sen tähden neuvoisin teitä välttämään kädenantamista. Mutta kaikki tämä varominen ei päästä vaarallisimmasta ilmiantajasta — teidän äänestänne. Voitteko otaksuakaan, ettei hän sitä tunne?"
"Siinä tapauksessa minun on rohkeasti katsottava vaaraa silmästä silmään", sanoi Jane, "ja teidän täytyy auttaa minua. Selittäkää nyt minulle asiat ihan niinkuin selittäisitte ne, jos olisin oikea sisar Rosemary Gray ja ääneni muistuttaisi kovasti omaa ääntäni."
Tohtori hymähti. "Hyvä sisar Rosemary", virkkoi hän, "älkää suinkaan hämmästykö, jos potilas teille huomauttaa, että äänenne aivan merkillisesti muistuttaa erään yhteisen ystävämme ääntä. Alituisesti minäkin sen huomaan."
"Niinkö, herra tohtori", sanoi Jane. "Sallitteko minun kysyä, kenen ääntä minun ääneni sitten niin muistuttaa?"