Minä voin aivan hyvin.
Jumala sinua aina siunatkoon.
Myra.
Kahdeskymmenes luku.
PAREMPI ELÄMÄNKATSOMUS.
Seuraavina päivinä Jim Airth kärsi kaikkia niitä tuskia, joita mies tuntee tehtyään tärkeän päätöksen pikemminkin ylpeän omanarvon-tunteensa kuin vakaumuksensa johtamana…
Hänestä oli aina tuntunut tärkeältä, että mies näyttäytyisi joka suhteessa nuhteettomana ja moitteettomana rakastamansa naisen silmissä. Siksipä tietoisuus siitä että hänen oli ollut pakko tunnustaa että hänen oma ikävä erehdyksensä oli — vaikkapa menneisyydessäkin — aiheuttanut sovittamatonta tappiota ja surua alle se tietoisuus oli nöyryyttänyt häntä vetämättömästä vaikkei hän tahtonutkaan sitä itselleen myöntää. Että Myralla oli häneen itseensä ja hänen rakkauteensa nähden jotakin anteeksiannettavaa tahi huomiotta jätettävää, oli seikka jota hän ei tahtonut voida sulattaa; ja Myran suloinen lempeys ja alistuvaisuus pikemminkin ärsytti kuin paransi hänen ylpeytensä kärsimää haavaa.
Hän oli ollut pintapuolisen säädyllinen esitellessään Myralle syitä, jotka tekisivät heidän avioliittonsa mahdottomaksi. Hän oli vetänyt esiin kaikki asianhaarat, joita hän tiesi syrjäisten voivan esiintuoda; hän oli säälimättä pyrkinyt lausumaan juuri sen tuomion, jonka hän itse olisi lausunut, jos hänet olisi asetettu tuomariksi samanlaisessa miehen ja naisen välisessä ristiriidassa. Hänen sitä lausuessaan oli se hänen korvissaan ja mielessään kajahtanut traagillisesti pätevältä ja stoalaisesti oikeamieliseltä. Hän tiesi tätä tehdessään tuottavansa mitä kiduttavinta tuskaa itselleen ja sille naiselle, jonka koko sydän kuului hänelle; mutta tuo tuska oli hänestä tuntunut olevan koko kaamean tilanteen traagillisten edellytysten vaatima.
Mutta jätettyään Myran lopullisesti ja palatessaan kaupunkiin tunsi Jim Airth mielessään, että koko tuo hänen lemmitylle naiselle ja hänelle itselleen tuomitsemansa tuska oli ollut ainoastaan sovintouhri hänen loukatulle itsetunnolleen. Hänen oli ollut erehdys; ja hänen ylevämmyydentunnettaan kutkuttavaa oli että hänen lausumansa oli myöskin tuomio, jolla hän oman päänsäpäälle kokosi kaiken rangaistuksen, minkä tehty erehdys vaati sovituksekseen.
Mutta nyt kun jännitys oli lauennut, palasi hänen luontainen ylevämielisyytensä ja hänen oli pakko tunnustaa itselleen, että hänen oma itsekäs ylpeytensä oli ollut tuon korkealentoisen traagillisuuden pohjana.