Toista oli mietiskellä ja suunnitella, kun prioritar oli turvassa luostarissaan. Aivan toista oli tietää, että häntä kannettiin pitkin Worcesterin katuja, missä hän lepäsi avuttomana paareilla, ja että hän, heti kun sininen verho olisi poistettu, huomaisi olevansa yksin rakastajansa kanssa majatalossa, miesten ympäröimänä, ei ketään naista kuuluvilla.
Nunnan sydän oli piispalle hyvin tuttu ja hän vapisi ajatellessaan tekoa, jossa hän oli ollut avullisena.
Myöskin ihmetytti häntä suuresti, että prioritar oli muuttanut mieltään; ja hän koetti turhaan arvailla tämän muutoksen syytä.
Saavuttuaan palatsinsa pihaan, hän kutsutti veli Philipin.
"Satuloi minulle Shulamite", sanoi hän. "Ja anna Jesperin nousta vahvimman ratsumme selkään, ja anna hänelle satulapussi. Me ratsastamme Warwickiin; meidän täytyy lähteä liikkeelle neljännestunnin kuluttua."
Tämän ajan vietti piispa osaksi kirjastossaan kirjoitellen.
Ratsun selkään noustuaan hän kumartui satulasta ja puhutteli veli Philipiä.
"Philip", sanoi hän, "eräs ylhäinen nainen, sir Hugh d'Argentin kihlattu, on juuri saapunut Tähden majataloon, missä ritari on muutamia päiviä odottanut häntä. He ratsastavat viivyttelemättä Warwickiin, jonka linnassa heillä on aikomus kohdata minut. Minä tahtoisin lainata Iconoklastesin tälle naiselle. Senvuoksi minä toivon, että satuloit sen aivan samalla tavoin kuin silloin, kun se vietiin valkoisten sisarten luostariin heitä huvittamaan. Vie se viivyttelemättä majataloon; luovuta se Hugh d'Argentin asemiehille, ja pidä huoli siitä, että he heti toimittavat tämän kirjeen ritarille, joka antakoon sen naiselleen. Älä hukkaa hetkeäkään, kunnon Philip. Pistäydy luokseni huomenna, kun olen palannut."
Piispa tarttui ohjaksiin ja lähti ravakasti liikkeelle Warwickin tietä myöten.
Hänen veli Philipille uskomansa kirje, joka oli hänen omalla sinetillään suljettu, oli osoitettu sir Hugh d'Argentille. Mutta sisälle oli kirjoitettu: