* * * * *
Worcesterin piispa nousi, purppurassa ja kullassa välkkyi hänen ylevä hahmonsa huoneen taustassa. Hiustensa hopeista hohdetta lukuunottamatta olisi hän saattanut olla mies parhaassa iässään — niin pysty oli hänen vartalonsa, niin tarmokkaat ja loistavat olivat hänen silmänsä.
Ovesta astuva kookas nainen huudahti hiukan.
"Tekö?" sanoi hän. "Te! Pappi, joka tulee meidät vihkimään?"
Piispa seisoi hetken paikallaan odottaen naisen lähenevän.
"Niin, minä", sanoi hän.
Keskellä huonetta nainen pysähtyi.
"Ei", sanoi hän kuin itsekseen. "Minähän uneksin! Eihän tämä ole isä Gervaise, tämähän on piispa!"
Hän astui lähemmä.
Piispa katsoi häneen vakaasti, koettaen nähdä hänessä Whytstonen priorittaren — ystävänsä kaikkina näinä onnellisina, rauhallisina, siunattuina vuosina.