"Rakkaudesta sinua kohtaan, Mora, hellästi huolehtien sinun onnestasi, neuvoi piispa minua olemaan sitä kertomatta."
"Hän olisi tahtonut, että sinä yhdessä hänen ynnä Mary Antonyn kanssa olisit ollut osallisena minun jatkuvassa pettämisessäni?"
Hugh oli rehellinen ystävä.
"Hän olisi tahtonut minua yhdessä itsensä kanssa takaamaan sinulle jatkuvan rauhan, Mora", sanoi hän jyrkästi.
Tämä jyrkkyys oli Moran mieleen. Niin suuresti ihaili Mora ritariaan siitä, että tämä oli voittanut siinä, missä Mora varmasti oli luullut hänen lankeavan, niin suuresti halveksi hän itseään siitä, että oli arvostanut Hugh'n luonteen niin halvaksi, että hän olisi saattanut langeta maahan ja syleillä Hugh'n jalkoja! Mutta hänen täytyi päästä selvyyteen ja mielenrauhaan!
"Kuinka tulit siis sinä, Hugh, kertomaan minulle sellaista, mikä voi saattaa vaaranalaiseksi paitsi minun rauhani myös sinun oman onnesi?"
"Mora", lausui ritari, "jos olen tehnyt väärin, suokoon pyhä Neitsyt minulle anteeksi ja vahvistakoon sinua. Mutta minä en voinut ottaa vastaan onneani, kun tiesin että minä siitä sain kiittää sinua kohtaan harjoitettua petosta. Meidän rakkautemme perustana täytyy olla täydellinen todenmukaisuus. Ja mehän olemme molemmat käsittäneet näyn jumalalliseksi. Minä olen sinun nähtesi polvistunut kiittämään pyhää Neitsyttä tästä erikoisesta armosta, joka oli minun onnekseni suotu. Mutta nyt kun tiesin sen olleenkin vain herjaavaa petosta, minä olisin joka kerran, kun kuulin sinun iloiten puhuvan tästä erikoisesta armosta, siunaavan Neitsyttä hänen laupeutensa vuoksi, vaikenemiseni, mykän myöntymyksen! kautta tullut herjaukseen uudelleen syypääksi. Ja kun sinä tuona ihmeellisenä hetkenä, jonka jo lupasit lähestyvän, jolloin sanoisit minulle: 'Ota minut! Minä olen aina ollut sinun. Pyhä Neitsyt on pitänyt minut sinua varten!' olisi kunniani tahraantunut ainaiseksi, jos minä vaikenemalla olisin käyttänyt hyväkseni sinun uskoasi sanoihin, jotka tuo vanha nunna oli itse keksinyt ja pistänyt pyhän Neitsyen suuhun. Piispa piti minua itsekkäänä, kun minä enemmän varjelin kunniaani kuin ikävöin sinua. Hän sanoi, etten minä nähnyt muuta kuin omat ylpeät kasvoni hopeakilpeni kirkkaassa kuvastimessa. Mutta" — ritari kohotti oikeaa kättään ja puhui juhlallisella äänellä — "ehkäpä minä siinä näenkin Jumalan kasvot tai ne mitä tiedän niitä läheisimmiksi; ja niiden takana minä näen sinun kasvosi, oma armaani. Minun korkein tarpeeni on asettaa se, mitä minä olen velkapää omalle kunnialleni ja meidän keskinäiselle luottamuksellemme, yli oman onneni ja ikävöintini. Minä häpeäisin kutsua sinua vaimokseni, jos tekisin toisin, ajatella sinua kotini haltijaksi ja sydämeni kuningattareksi."
Moran käsi oli hapuillut piispan kirjettä, mutta nyt hän antoi sen pysyä piilossaan. Hän ei saattanut himmentää ritarin tänä hetkenä saavuttamaa ylvästä voittoa, puhumalla omasta ennakkotiedostaan. Jos Hugh olisi langennut, olisi hänen täytynyt ottaa esiin ensimäinen kirje. Mutta kun Hugh osoittautui uskolliseksi, saattoi se kernaasti jäädä odottamaan.
Syntyi pitkä vaitiolo. Ristiä sormiellen katseli Mora eteensä näkemättömin silmin. Hugh oli huomaavinaan, että tämä hänen korkean virkansa merkki Moran silmissä oli käynyt ylen merkitseväksi.
"Puku on täällä myös", sanoi Hugh.