NAISEN MAHTI
Kirj.
Frank Norris
Suomentanut
O. A. Joutsen
Jyväskylässä, K. J. Gummerus Osakeyhtiö, 1921.
I.
Kello 4 aamulla nukkui joka mies vielä sikeästi teltassa, ylen uuvuksissa eilispäivän hirvittävistä ponnistuksista. Niinkuin Bennett oli ennustanutkin, olivat he nyt vihdoinkin tavanneet kiinteää ja ahtojäätä, ja vaikka matkaan oli lähdetty kello 6 aamulla ja sekä miehet että koirat olivat kiskoneet raskaita rekiä kuin henkensä edestä aina kello 5 saakka iltapäivällä, oli matkaa tehty vain puolen kolmatta kilometriä. Mutta sekin vähäinen oli sentään edistystä. Se oli jotain toista kuin noiden pitkäin kuukausien lamaannuttava, sydäntä särkevä pakollinen viruminen »Frejassa». Ja vaikkapa jok'ainutkin etelään voitettu askel saavutettiin kiinteällä kamppauksella jääesteiden kanssa, niin vei se heidät kuitenkin yhä lähemmäksi ikävöityä päämäärää Wrangelin saarta, jossa vihdoinkin saataisiin asettua leiriä pitämään.
Ja illallisellapa sattui ihmeitä. Bennett oli, ilmeisestikin tajutessaan kaikkien raihnaisuuden, antanut joka miehelle ylimääräisen ruoka-annoksen — 50 gr. voita ja 200 gr. leipää — mikä oli oikea juhla-ateria kahtena viime viikkona pureskellun pemmikanin, sitruunaveden ja kuivattujen perunoiden jälkeen. Sen mässäyksen perästä miehet olivat ryömineet makuusäkkeihinsä ja sitten yhtä painoa nukkuneet melkein tupertuneina aina kello 5 saakka aamulla. Mutta pari minuuttia 4 jälkeen havahtui Bennett, jonka tapana oli nousta puolta tuntia aikaisemmin kuin toiset. Edellisenä päivänä oli hänen onnistunut peilata auringon keskipäiväkorkeus, ja nyt hän tahtoi saada päätetyksi eilisiltana alottamansa työn — arvioida kartalla retkikunnan nykyisen asemapaikan.
Hän heitti makuusäkin sulkuaukonlämsän syrjään, kohottautui täyteen pituuteensa ja hieroskeli unen silmistään. Hän oli mahtavan iso mies, kuusi jalkaa ja kuusi tuumaa pitkä peurannahkamokkasiineissaan, ja paljon enemmän hän muistutti ammattipainijaa kuin tiedemiestä. Kasvot eivät olleet lainkaan miellyttävät, vaikkapa unohtikin monen päivän lian ja parransängen. Bennett oli ruma. Kasvojen alaosa oli luonnottoman pitkä ja leveä kuin verikoiralla, ja siitä työntihe esiin valtava leuka; kapeat huulet olivat aina tiukasti yhteenpuserretut, ilmaisten alkeellisen voimakasta tahtoa. Otsa oli matala ja kokoonlitistynyt kuin ainakin itsepäisillä, yksipuolisilla luonteilla, ja pienissä silmissä, joista toinen karsasti vahvasti, oli levottomasti vilkuileva katse.