Kello puoli 6 maissa näytti koirarekeen kiinnitetty matkamittari, että he olivat aamusta lähtien päässeet vain kolme kilometriä eteenpäin. Bennett komensi pysähtymään, ja leiri tehtiin eräälle kaikkein korkeimmista jääselänteistä. Väkiviinakeittiö sytytettiin, ja makuusäkeissä viruen syötiin illallinen. Mutta syödessäkin oli vaikea pitää silmiä auki uuvuttavan uneliaisuuden takia; päät nuokkuivat yhä syvemmälle rinnalle, ja viimein kaatuivat miehet sikeässä unessa teltan purjekangaspermannolle, monilla vielä pala suussa.
Mutta sittekin tuli siitä hirvittävä ja rauhaton yö. Ei edes päivän yliluonnollisten ponnistelujenkaan jälkeen heidän sallittu nauttia muutaman tunnin keskeymätöntä unta. Keskiyön aikaan tuuli kääntyi puhaltamaan idästä ja kohotti oikean myrskyn. Tuntia myöhemmin se paiskasi teltan kumoon. Niin väsyneitä kuin olivatkin, täytyi heidän kavuta pystyyn ja kamppailla kostean, kohvettuneen purjekankaan kanssa, ja vasta tuntikautisen työn perästä oli teltta saatu jälleen kuntoon. Sitte ryömivät kaikki uudelleen makuusäkkeihin, mutta heidän oma ruumiinlämpönsä sulatti joutuun jään heidän vaatteistaan, niin että kohta itsekukin keksi makaavansa vesilätäkössä, joka ahnaasti imeytyi kaikkeen. Yö kävi yhä kylmemmäksi, ja myrsky kiristyi. Kello 3 aikaan lämpömittari näytti -13 astetta. Öljykeittiö viritettiin, ja aina kello 6 asti aamulla makasivat kaikki vääntelehtien levottomasti ja koko ajan kylmästä täristen.
Kello puoli 7 syötiin aamiainen; puolta tuntia myöhemmin lähdettiin jälleen matkaan. Jään ulkomuodossa ei muutosta ollut tapahtunut. Järkäleitä, torneja ja selänteitä niin pitkälle kuin silmä kantoi. Tuuli oli ruvennut asettumaan, mutta lunta putoili yhtä hienosti, häikäisevästi ja taukoamatta kuin ennenkin; Laivan lääkäri ja zoologi Dennison pudotti toisen rukkasensa, ja hänen kätensä ennätti paleltua, ennenkuin hän sai sen jälleen suojatuksi. Kaksi koirista, iso Joe ja Stoyelka, tekivät ilmeisesti loppuaan.
Mutta Bennett ei hellittänyt eikä sallinut toistenkaan hellittää. Hän pusersi ison suunsa tiukasti kiinni, pienet karsastelevat silmät vilkuilivat terävästi ympärilleen tuulinaamion silmänaukoista, ja pörröiset mustat kulmakarvat kuroutuivat jylhästi yhteen matalan otsan alla. Ei edes koirainhoitaja Mukk Tu'llakaan ollut niin suurta valtaa nelijalkaisiin käskettäviinsä kuin Bennettillä miehiinsä. Itse hän työskenteli kolmen miehen verosta. Ei minkäännimellinen vaikeus pystynyt herpaisemaan hänen taipumatonta tahdonvoimaansa. Ja noista kahdestatoista miehestä, jotka käsin jaloin kamppailivat jääkamaran kanssa, ei ollut ainuttakaan, jota hänen hurja elinvoimansa ei olisi sähköittänyt. Kaikki tunsivat hänen kannuksensa kupeissaan, hänen ruoskansa selässään. Heidän mielensä, heidän tahtonsa, heidän ruumiilliset voimansa, heidän jännittyväisyyskykynsä olivat tuhansin säikein erottamattomasti kiinnittyneet häneen. He olivat hänen orjiaan, hänen juhtiaan, hänen omaisuuttaan kuten koiratkin, joiden rinnalle he olivat valjastetut. Eteenpäin heidän täytyi ja he tahtoivat mennä, kunnes suistuisivat hengettöminä riimuihinsa tai saivat häneltä luvan levähtää.
Kello 4 iltapäivällä Bennett käski pysähtymään. Kolmisen kilometriä oli nytkin tehty matkaa, ja taasen olivat heidän voimansa tyyten lopussa. Monikin ei langettuaan kyennyt enää nousemaan pystyyn. Heistä oli tänään enää mahdoton pusertaa vähintäkään voimanponnistusta.
… Klo 4 lp. kuljettu 3 km. Suunta jatkuvasti eteläinen, 20 pykälää länttä (magneettista) kohti. Kohojäätä joka haaralla. Näissä olosuhteissa meidän on pakko tyytyä puoliin päiväannoksiin jo paljon ennen Wrangel-saarelle saapumista. Lumen ja pilvien takia ei toispäivästä saakka ole ollut mahdollista tehdä peilauksia. Stryelka, yksi parhaita koiriamme, menehtyi eilen. Ammuin sen, ja annoin raadon toisten koirain syödä. Etenemme verkalleen mutta varmasti lounatta kohti, ja jokainen päivä tuo maalimme yhä lähemmäksi. Lämpömäärä klo 6 ip.: 6,8°F (-14°C.) Tuuli: itäinen, sen voima: 2.
Seuraavana päivänä oli selkeää ilmaa pari tuntia aamiaisen jälkeen, ja palattuaan tähystysretkeltään ilmoitti Ferriss, että hän oli lounatta kohti nähnyt koko joukon avoimia läikkiä.
»Eilinen tuuli on särkenyt jään», sanoi Bennett. »Tänään saamme hikoilla ankarasti.»
Vähän jälkeen puolipäivän, jolloin he olivat ryömineet parituhatta metriä jään pusertavaa syleilyä pakoon, tuli heille vastaan ensimmäinen avoimen veden läikkä, satakunta metriä leveä. Bennett pysähdytti heti reet ja pani miehet rakentamaan jäälohkareista ylimenosiltaa sen poikki. Mutta miltei ylivoimainen työ oli saada lohkareita pysymään niin kauan alallaan, että yksikin reki saatiin viedyksi yli. Ensimmäinen laivapurtta kannattava reki saatiin kunnialla toiselle puolelle. Sitten tuli n:o 2:n vuoro, jolla oli valasvene ja muonavarat. Se oli päässyt lähes kaksi kolmatta osaa tiestä, kun jääsillan vastakkaisella rannalla oleva osa äkkiä liukui hajalle, ja kymmenkunta metriä avointa vettä ammotti heidän edessään, »Päästäkää irti!» komensi Bennett hetipaikalla. Jäälohkare, jolla reki veneineen ja kaikki miehet olivat, sai lähteä ajelemaan. Tilanne oli perin arveluttava. Koko retkikunta, miehet ja koirat ja tärkein reki ajelehti irtaimenaan. Mutta silloin otettiin valasveneestä airot ja masto ja telttatangot, ja niiden avulla saatiin jäälautta melotuksi toiseen rantaan. Silta laitettiin jälleen kuntoon, ja koirareet saatettiin yli.
Mutta nyt sattui ensimmäinen todellinen onnettomuus sitte laivan murskautumisen. Matkueen ollessa puolivälissä jääsiltaa säikähtyivät erästä pienempää rekeä vetävät koirat äkisti. Ennenkuin kukaan ennätti käydä väliin tai Mukk Tu voi hallita niitä, karkasivat ne vauhkoina jäätä pitkin. Reki meni kumoon, ja koirat putosivat yhtenä rykelmänä veteen, sitten vajosi rekikin veteen, kiinnitysköydet katkeilivat, ja kaksi lääkelaatikkoa, neulomatarvepussi — retkeläisille korvaamaton — kokonainen rulla rautavitjaa sekä sata kahdeksankymmentä kiloa pemmikanilihaa menetettiin yhdessä silmänräpäyksessä.