Maiju. Oi, hyvä herra, vaikka olenkin palvelija ja kaikkea tuota, niin onhan minulla kuitenkin silmät. Kyllä näin, kun herra hiipi ulos.
Henrikson. Todellako?
Maiju. Mutta herra voi olla aivan rauhassa. Olen hiljaa kuin hiiri.
Henrikson. No se on hyvä… Minä lisään palkkaasi vastalahjaksi… Niin, katsos, minä en voinut pidättää itseäni menemästä, kun olimme tulleet Heinosen perheen kanssa teaatterista. Siellä näyteltiin niin hauska kappale ja se oikein innostutti minua.
Maiju. No, oliko sitten hauskaa Alppilassa?
Henrikson. Aivan jumalallinen illallinen!… iloiset tarjoilijattaret… Viiniä virtanaan!… Taisipa mieli olla jokseenkin melkeässä. Ja sitten käytiin vielä parissa muussa paikassa — en oikein muista mitä ne olivat. Noin tunti sitten heräsin puiston penkillä.
Maiju. Kyllä herra vaan on oiva poika, uskokaa pois!
Henrikson. Ash! Älä siinä nyt viisastele! — Yksi asia minua vähän harmittaa, jouduin näet poliisin kanssa tekemisiin.
Maiju. Sen voin minä korjata! — Olen hyvä ystävä poliisin kanssa.
Henrikson. Oletko todellakin?