Maiju. Vai sinä se oletkin … ja täydessä syömisen touhussa?
Heiskanen. Niin!… Kotona maalla syömme kuusi kertaa päivässä. Tämä on vaan pieni välipala… Tahdotko sinäkin vähäsen?
Maiju. Ei, kiitoksia!
Heiskanen. Kyllä tämä on hyvää, vaikka täällä Helsingissä on vähän kummallista voita.
Maiju. Kuinka niin?
Heiskanen. Se paleltaa niin hirveästi suuta … (purasee palasen ja irvistelee) ja sitte se sulaa niin sukkelaan. Sain tätä koko teevadillisen tuomarin piijalta, tuossa viereisessä porstuassa, kun illalla seisoin ja odotin, ja nyt juuri sain taas tämän annoksen lisää. (Puree leipää ja irvistelee.)
Maiju. Ha-ha-ha … sepä lystikästä… Sehän on jäätelöä, jota hän on levittänyt leivälleen.
Heiskanen. Jäätäkö? Sitten ei olekaan ihme, jos se paleltaa! —
Maiju. Ei, jäätelöä se on… Siihen pannaan sokeria ja jäätä ja kaikkea tuota…
Heiskanen. Jäätäkö? — Herrajesta! Sittenhän on mahaani mennyt jäätä.