Henrikson. Niin! Hän on kaapissa!
Emma. Ah, tämä menee liian pitkälle!… Minä pyörryn… (vaipuu tuolille).
Loviisa. Niin, ja minä sanon samat sanat (vaipuu hänkin tuolille).
Henrikson (avaa kaapin). Sanokaa pian, herra konstaapeli, sill'aikaa, kun vaimoni on pyörryksissä, mitä te tahdotte, että asia jäisi silleen?
Hellonen (astuu esille ja tekee kunniaa). Nöyrin palvelijanne! — (Itsekseen). Tämäpä oli hullunkurinen erehdys!
Henrikson. Älkää vaatiko kovin paljoa, jos suinkin on mahdollista! Olen perheenisä…
Hellonen. Totisesti sanoen, ei poliisi anna lahjoa itseään ja sentähden en pyydäkään mitään — ellei ehkä kumminkin vähän myynin apua morsiamelleni häihin.
Henrikson. Morsiamellenneko? Kuka hän on?
Hellonen. Tuossa hän tuleekin!
19 kohtaus.