"Saat sitten lähteä matkoihisi," päätti herra Vanderstraten. "Joka rupee yksiin tuumiin vihollisteni kanssa, ei ole enää omana poikanani pidettävä."
"Lähden kuin lähdenkin, eno," vastasi Emmerich huolettomasti ja nousi paikaltaan. "Vaan älä unohda, mitä sanon sinulle jäähyväisiksi: parhaimmat ystäväsi ja uskollisimmat liittolaisesi ovat nuot mustat kristitty-raukat, joita sinä vainoot. Pahin vihollisesi on vouti Nikolao, jolle annat luottamuksesi. Sinä elätät käärmeen povessasi, ja ennenkuin aavistatkaan, niin tunnet sen myrkyllisen piston sydämessäsi. Hyvästi, eno, — ja sinä Herkules, seuraa minua."
Emmerich lähestyi ovea, kumarsi vielä kerta hellästi ja ystävällisesti herra Vanderstratenille, ja oli juuri lähtemäisillään ulos yön selkään, mutta samassa suku-rakkaus sai vallan enon sydämessä. Hänen täytyi kunnioittaa sisarensa pojan lujaa, mutta kuitenkin nöyrää mieltä. "Poika," huudahti hän, "jää tänne! et saa suuttua yhteen jyrkkään sanaan enoltasi."
Emmerich katsoi hymyillen taaksensa.
"Niin, hyvä eno," sanoi hän, "mielelläni jään tänne — mutta enpä rupee noiden vainottujen ihmisraukkojen pettäjäksi, jotka luottamuksella ovat ottaneet minun keskuuteensa."
"Pidä sitten salaisuutesi itse," sanoi herra Vanderstraten vähän suuttuneena. "Tule tänne, ja jos tekee mielesi juonitella vanhaa enoasi vastaan — niin tee se Jumalan nimeen."
Emmerich heittäytyi vanhuksen avoimeen syliin ja suuteli häntä hellästi.
"Ei!" huudahti hän. "Juonista ei puhettakaan, vaan minä tahdon näyttää sinulle toteen, että kristityt orjat ovat uskollisimmat liittolaisesi, ja sitten — minä näen sitä edeltäpäin mielessäni — sitten sinä itse vielä hankit papin opettamaan noita oppimattomia ihmisraukkoja tuntemaan Jumalaa ja kristin-opin sääntöjä. Nuku rauhassa, eno, sillä tietämättäsi uskolliset sydämet ovat ympärilläsi ja siitä sinun ei ole kiittäminen voutisi ankaruutta, vaan oman sydämesi, useinkin harhateille eksytettyä hyvyyttä."
"Mene tiehesi, poika, imarteluinesi," sanoi herra Vanderstraten, puoleksi suuttuneena, puoleksi liikutettuna. "Orjille ei kelpaa muu kuin kovuus ja varovaisuus ja ehkäpä sinä pikemmin käännyt minun mielipiteeseni kuin minä sinun. Siitä olen vakuutettu ja muuten luotan rakkauteesi minua kohtaan ja rehellisyyteesi. Vaikka en voi suostua sinun tuumiisi, on se kuitenkin minulle mieleen, ett'et ole noita hirtehisiä pettänyt. Joka niin uskollisesti pitää orjalle annetun sanansa, ei suinkaan ole pettävä ja kavaltava lähimäistä sukulaistansa."
"Se sana tuli sydämestä!" huudahti Emmerich iloissaan ja painoi herra
Vanderstratenin kättä voimakkaasti vasten rintaansa. "Ennemmin tai
myöhemmin tulet sinä myös sanomaan: 'Joka niin uskollisesti seuraa
Jumalan käskyjä, ei suinkaan voi pettää herraansa ja hallitsijaansa.'
Minä jo edeltäpäin iloitsen siitä lauseesta."