"Kaikki aivan totta!" vastasi neekeri. "Nikolao vouti on aika konna. Hän menee Maron-neekerien luo, lupaa heille paljon kultaa, jos tulisivat ryöstämään; ilmoittaa heille, ett'ei siinä enää ole yhtäkään sotamiestä ja teki vaan yhden ehdon."
"Mikä se oli?" kysyi Emmerich kiihkeästi.
"Vangita, kiduttaa ja murhata valkoista nuorta herraa!" vastasi
Herkules vakavasti.
"Olithan siis aivan oikeassa, kun luulit voudin ilkeyden yksin minua tarkoittavan! Ja mitä olen sille miehelle tehnyt, jonka tähden hänellä olisi oikeus tehdä minua verisen koston uhriksi? Minä vaan estin häntä vääryyttä tekemästä. Mutta se myrkytetty nuoli, jonka hän minua kohden ampui, on kuitenkin lentävä hänen omaan päähänsä. Tule Herkules, palatkaamme takaisin enoni luo. Taikka pitäisikö meidän koettaa estää Maron-neekereitä heidän verisistä hankkeistaan?"
Herkules pudisti päätänsä. "Helpompi riistää saalis jaguarin kidasta kuin estää villiä Maron-neekeriä ryöstämästä", vastasi hän. "Ei auta muu kuin taisteleminen. Paha että sotamiehet ovat poissa. Vouti on sangen kavala konna. Tiesi se, mitä teki, kun lähetti sotamiehet pois. Mutta eipä se häntä auta, kun tunnemme hänen kavalat vehkeensä. Herkules taistelee herransa edestä ja pitää huolta siitä, että hänen veljensäkin taistelevat. Saadaan nähdä; siitä Maroneille ei mitään hyötyä, että tänne tulevat."
"Mutta", virkkoi Emmerich, "tokko veljesi rupeevat taisteluun niitäkin vastaan, joiden nahka on yhtä musta kuin heidän omansa?"
Herkules nauroi niin, että valkoiset hampaansa kiilsivät pimeässä. "Maron-neekerit eivät tunne sääliä eikä armahtamista, ei valkoista, eikä mustaa kohtaan. Tappavat kaikki. Herra ei sitä tiedä, kun on niin vähän aikaa ollut tässä maassa. Vaan Herkules sen tietää ja kaikki orjat kartanossa sen tietävät. Sen vuoksi he juoksevat pakoon Maronien tullessa. Mutta tässä eivät saa juosta pakoon, heidän täytyy taistella."
Emmerich ei ollut ensinkään hyvillä mielin saatuansa Herkuleelta nämät tiedot. Hän huomasi tilansa sangen tukalaksi, ja suuresti hän epäili, rupeisivatko mustat vastarintaan vai eivätkö mieluummin pötkisi pakoon, kuten heillä oli tapana. Herkuleesen hän kyllä luotti; mutta olisivatko muut neekerit yhtä uskolliset? Tähän kysymykseen oli vaikeampi vastata. Emmerich kätki kuitenkin huolensa omaan poveensa, ja teki vaan kiirettä lähtöä kotiin, ennättääksensä puuttua tarpeellisimpiin varustuskeinoihin mustain metsäläisten rynnäkköä vastaan.
KAHDEKSAS LUKU.
Rynnäkkö.