"Sepä ei laisinkaan hyödytä minua", huokaili herra Vanderstraten. "Tahdon mieluummin elää niin kauan kuin mahdollista. Oi, Nikolao, miksi saatoit hyvän isäntäsi näin tuskalliseen tilaan?"

"Herkules ei ymmärrä miten elää ruuatta, taikka päästä tästä pois ilman taistelutta", virkkoi neekeri.

Emmerich oli sillä alkaa seisonut itsekseen miettien. "Minäkään en näe muuta kuin kaksi apukeinoa tilassamme", sanoi hän, "ja molemmat ovat sekä vaaralliset että epävakaisetkin. Sotamiehet, jotka tänä aamuna lähtivät pois kartanosta, eivät vielä voi olla kovin kaukana. Yksityinen mies ehkä voisi hiipiä piirittäjiemme rivien läpitse. Jos se onnistuisi, olisimme pelastetut. Sananviejä saavuttaisi sotamiehet, nämät palaisivat takaisin avuksemme. Ennen huomeis-iltaa voisivat olla täällä, ja siihen asti hedelmät varahuoneessa riittävät ravinnoksemme."

"Aivan hyvä", sanoi herra Vanderstraten, "mutta kenpä olisi sellainen narri, että antautuisi vaaraan joutuaksensa Maronien raadeltavaksi."

"Minä itse, armas enoni", vastasi Emmerich suoraan. "Ilolla annan henkeni alttiiksi pelastaakseni sinua ja niin monta urhoollista miestä. Jos tuo yritys onnistuu, niin on hyvä — jos ei, niin kuolen ilolla, täytetystä velvollisuudesta hyvällä omalla-tunnolla."

Vaikka herra Vanderstraten oli hyvin itsekäs, ei hän kuitenkaan voinut olla tätä sisarensa pojan jalomielistä tarjousta hylkäämättä. Liikutettuna nousi hän seisaalleen ja sulki Emmerichin syliinsä.

"Ei, poikani, se ei saa tapahtua", lausui hän. "Jos meidän nyt kerran pitää kuolla, niin kuolkaamme yhdessä, enoasi et saa jättää."

"Ei, se ei käy laatuun", sanoi Herkules. "Hyvä herra ei saa kuolla orjain edestä. Tulee varmaan huomatuksi, kun on valkoinen iho. Musta-ihoinen rupee vaaralliseen toimeen. Herkules menee". Herra Vanderstraten katseli neekeriä kummastellen. "Miten?" huudahti hän "sinä tahdot panna henkesi alttiiksi valkoisen tähden?"

"Miks' ei? Useat mustat ajattelevat samoin kuin Herkules. Kaikki menevät mielellään kuolemaan herra Emmerichin edestä."

"Hm!" mutisi herra Vanderstraten itsekseen. "Olisinko todellakin tehnyt mustille vääryyttä, kun pidin heitä kaikkia kiittämättöminä heittiöinä? Nikolao, Nikolao, jos ovat paremmat, kuin ajattelinkaan, niin sinulla on siitä suuri edesvastaus; sillä sinähän se olit, joka saatoit minun epäluuloiseksi heitä kohtaan".