"Kyllä täällä malkuri on", vastasi Herkules, "mutta mitä sillä teemme?
Maronit eivät jää seisomaan lävistettäviksi kuin tynnyrit."
"Tuo vaan tänne malkuri, niin saat nähdä mitä sillä tehdään", sanoi
Emmerich.
Herkules juoksi huoneen ylisille, missä säilytettiin joukko semmoisia työ-aseita, joita ainakin tarvitaan varalta näin yksinäisessä kartanossa, ja tuli paikalla takaisin, tuoden kaksi malkuria.
"Se on hyvä", huudahti Emmerich. "Sysätkää nyt pian kaikki varustukset syrjälle."
Tuokiossa oli tämä käsky täytetty, ja Emmerich laski pyssynsä maahan, kaivaaksensa reiän oveen noin miehen korkuudella.
"Kaivatteko näkö-reikiä?" kysyi Herkules.
"Ei, ampumareikiä", vastasi Emmerich, "jos pistämme pyssynpiiput tähän reikään, niin vihollisemme pian pötkivät pakoon."
"Oivallista!" huusi Herkules. "Nyt ymmärrän. Tulkaa ampumaan; minä näytän teille tien."
Nopeasti otti hän toisen malkurin ja muutamissa minuuteissa olivat ampuma-reiät kaivetut oveen. Piiput pistettiin niihin, pyssyt paukahtivat, ja ulkona seisovain Maron-neekerein hätähuuto sekä heidän pakonsa todistivat, että Emmerich oli valinnut oikean keinon karkoittaaksensa vihollista. Ilman suuretta vaivatta korjattiin syttyväiset aineetkin pois, ja piiritetyt hengitsivät vapaammin, päästyänsä niin likeltä uhkaavasta vaarasta joutua tulen saaliiksi.
Tästä huonosti onnistuneesta yrityksestä Maron-neekerien raivo kiihtyi kahta kauheammaksi. He uudistivat rynnäkkönsä joka haaralta. Nuolet lensivät tuiskuna huoneen ikkunoita vastaan, joiden takana piiritetyt olivat asettauneet ja ainoastaan alinomainen kiväärin tuli esti Maron-neekereitä aivan likelle pääsemästä. Mutta eipä ryntäys kuitenkaan ollut seurauksitta. Nuolet tunkivat särjettyjen ikkunoitten läpi huoneisin ja tappoivat taikka haavoittivat kaikki, jotka eivät huolellisesti pysyneet seinien suojassa. Emmerich näki surulla ja tuskalla nämä turmiolliset seuraukset ja nuhteli itseänsä siitä, ettei hän ennen ollut ajatellut parempia suojeluskeinoja. Pian hän kuitenkin keksi avun tähän. Hän nostatti kaikki kartanon sisä-ovet pois saranoiltaan ja asetti ne luukuiksi ikkunareikiin. Ampumareikiä kaivettiin uutterasti ja nuolet kimmahtivat takaisin näistä lujista ja varmoista turvamuureista. Hetkeksi taistelu taukosi, sillä Maron-neekerit huomasivat suotta ampuvansa pois nuolensa tappelua pitkittäessään. He vetäytyivät pensaston taa, ja Emmerich, syvästi hengähtäen, sai nyt aikaa lausua uskollisille neekereille muutamia kiitossanoja heidän urhoollisuudestaan ja korjata haavoitetut pois tieltä. He kannettiin erääsen isoon huoneesen, haavat sidottiin huolellisesti ja he jätettiin muutaman toverinsa hoidettavaksi. Kuolleet, sillä niitäkin oli viisi, vietiin alas kellariin ja heidän hautaamisensa jätettiin tuonnemmaksi parempaan aikaan. Tätä toimitettuansa meni Emmerich herra Vanderstratenin luo, kertoi hänelle onnellisesti häädetystä rynnäköstä, ja mainitsi myöskin kiitoksella orjain uskollisuutta, vakaamielisyyttä ja urhoollisuutta. Hän lausui senkin toivon, että viholliset, havaittuansa piiritettyjen lujaa vastarintaa, eivät enää toivoisi menestystä, vaan vetäytyisivät takaisin metsihinsä.