"Tahdotko lainata häneltä?" kysyi rouva.
"No niin", sanoi hän vähän hämillään. "Ainoastaan kaksikymmentä taaleria vähäksi aikaa. Tiedäthän, että saan palkkani kolmen viikon kuluttua ja silloin maksan kiitollisesti pienen velkani. Näethän itse, ett'emme muulla tavoin voi auttaa itseämme."
Nyt oli rouva neuvoksettaren vuoro kohottaa olkapäitään, vaan hän ei virkkanut sanaakaan, syystä että kutsutun asiamiehen askeleet kuuluivat jo etehisestä. Heti sen perästä astui herra Kluge itse huoneesen ja tervehti ystävällisellä ja tuttavalla tavalla.
Herra Kluge oli pieni, vireä, älykkään näköinen mies, jonka vilkkaista silmistä sydämellisyys ja äly selvästi loistivat. Häntä pidettiin varakkaana miehenä, hänellä oli avonainen, edullinen kauppatoimi kaupungin kauniimmassa osassa ja sen lisäksi oli hän useitten yhteishyödyllisten seurain asiamiehenä, jotta häntä tavallisesti kutsuttiin "Herra asiamieheksi".
"Nöyrin palvelijanne, rouva neuvoksetar, hyvää päivää, herra neuvos", tervehti hän astuessansa sisälle, ja kumartaen niin sievästi, ett'ei tanssiopettaja olisi voinut sitä kauniimmin tehdä. Te kutsuitte minua; voinko millään tavalla olla teille palvelukseksi?"
"No niin, hyvä herra asiamies", vastasi herra neuvos hieman hämillään. "Mutta istukaa toki ja laskekaa pois, — onhan teillä suuri paperitukku kainalossa — noin — antakaa se tänne, — ja nyt — istukaa."
Herra Kluge myöntyi ainoastaan vastahakoisesti herra Heimbergerin kohteliaasen pyyntöön ja istahti viimein tuolille rouva neuvoksettaren lähelle.
"Mutta joutuun, hyvä herra neuvos, — millä voin teitä palvella?" kysyi hän.
"No niin", — vastasi Heimberger, "minä olen joutunut ainoastaan satunnaiseen ja väliaikaiseen rahapulaan ja sentähden kysyisin teiltä, ettekö kenties hyväntahtoisesti auttaisi minun siitä?"
"Aivan mielelläni", vastasi asiamies mitä ystävällisimmällä tavalla. "Tarvitsetteko sata, kaksisataa, kolmesataa taaleria? Ne ovat teille koska hyvänsä tarjona."