"Teidän tarjoomustanne on yhtiö tuskin hylkäävä", lausui hän. "Harvoin voi löytää yhtä tervettä ruumista kuin teidän."
Kaikki vakuuttamiseen kuuluvat säännöt olivat jo täytetyt; asiamies Kluge oli lähettänyt lääkärin todistuksen toisten tärkeitten paperien joukossa "Idunan" johtokunnalle ja rouva neuvoksetar odotti hartaasti vakuutustodistuksen saapumista — kun ihan odottamatta vielä ilmaantui rikkaruohoa nisun sekaan, uhaten täydellisesti tukehuttaa hyvän kylvön.
Muutama päivä kerrotun tapauksen jälkeen kävi neuvos Heimberger nimittäin "Harmonio" seurahuoneella, missä kaupungin n.k. ylimykset tavallisesti kokoontuivat iltasin vähän korttia lyömään tahi hauskaan jutteluun. Hän tapasi siellä useita tuttavia, muun muassa kauppias Meyerheiminkin, kaupungin rikkahimman miehen, jota moni piti sen älykkäimpänäkin — luultavasti siitä syystä, että hänen oli kauppatuttunsa kautta ynnä suurella menestyksellä onnistunut koota melkoiset varat. Meyerheim viittasi hänet luoksensa, vielä toisiakin herroja yhtyi heidän seuraansa ja vilkas keskustelu syntyi kaikenlaisista asioista, jonka kestäessä, kääntyen toisesta aineesta toiseen, hengenvakuutusyhtiötkin tulivat puheeksi. Moni selitti puolustavansa, moni vastustavansa niitä. Ensinmainittujen joukkoon kuului neuvos Heimberger, joka innokkaasti ja lämpimästi kiitti niiden siunattua hyötyä ja viimein mainitsi samana päivänä ryhtyneensä tarpeellisiin toimiin vakuuttaaksensa henkensä kahdesta tuhannesta taalerista.
"No, siinä olette menetelleet oikein hullusti, Heimberger", lausui rikas Meyerheim, joka oli siihen asti äänettä kuunnellut keskustelua. "Oikein hullusti, ystäväni! Vaan se ei todellakaan ole kummastuttavaa! Suurin osa virkamiehistä on epäkäytännöllisiä ihmisiä, jotka eivät tiedä arvostella rahaa. Kauppamiehelle, älykkäälle kumminkin, ei milloinkaan joutuisi mieleen heittää rahojansa semmoisiin yhtiöihin, ja miksi ei? sentähden, että voi itse edullisemmasti käyttää ja vaihtaa niitä. Koko juttu ei ole muuta kuin muutaman voitto monen vahingoksi. Siinä on pari tusinaa miehiä kokoontunut, he ovat hankkineet rahamäärän ja perustaneet hengenvakuutusyhtiön. Heidän tarkoituksensa on muka tehdä ihmiskunnalle, siis jokaiselle erityisellekin, hyvä työ. Mutta minun täytyy kuitenkin tunnustaa, ett'ei minun käsitykseni rakkaudesta lähimmäiseen uletu niin pitkälle, että voisin uskoa noitten Lontoon, Hampurin, Berlinin, Hallen tahi muiden yrittäjien tarkoittaneen ainoastaan lähimmäisensä onnea. Semmoista lapsellisuutta älköön kukaan uskotelko minulle. Jos kaksi tekee kauppaa keskenänsä, niin harvoin voittaa kumpikin, mutta kun nuot perustajat tahtovat voittaa — ja että he sen tekevät, ovat he luultavasti laskeneet, — niin olen minä ja jokainen, joka joutuu heidän yhtiöönsä, se, jonka taskusta noitten herrojen voitto lähtee. Älkää siis puolustako hengenvakuutusyhtiötä, hyvä Heimberger. Hyvä perheenisä hoitaa omaisuutensa itse ja kiittää moisten voittoa toivovien herrojen avusta, mutta ei suostu heihin. Jos tahdotte säästää, hyvä, niin asettakaa rahanne minun kauppaliikkeeseni. Viisikymmentä taaleria vuodessa tekee kymmenessä vuodessa viisisataa taaleria, ja jos laskemme korkoa koroista, saamme melkein puolet lisää. Se summa on teidän omanne ja te voitte milloin hyvänsä nostaa sen, kun sitävastoin rahat, jotka maksatte vakuutusyhtiölle, ovat pohjattomaan syvyyteen heitettyjä ja ovat ijäiseksi kadotetut. Älkää siis menetelkö tyhmästi, Heimberger ystäväni!"
Heimberger ja kaikki muut läsnäolijat säpsähtivät. Meyerheimiä pidettiin tottuneena rahamiehenä ja hän esitti mielipiteensä niin vakuuttavasti, ett'ei kukaan tohtinut väittää vastaan. Heimbergerkin tunsi mielensä ihan kääntyneeksi; ehdotus asettaa säästönsä Meyerheimin luo oli hänestä selvä ja näytti hänestä erittäin edulliselta. Hän saisi silloin pitää rahansa ja pitäisi kuitenkin huolta vaimostaan ja lapsestansa. Että hän ensimmäisenä, toisena tahi kolmantena vuonna voisi kuolla, ja että hänen vähäiset säästönsä silloin olisivat jotenkin riittämättömät, sitä hän ei miettinyt. Kukapa aina kuolemaansa muistelisi!
"Luulenpa olevanne oikeassa, Meyerheim!" sanoi hän hetkisen mietittyään. "Jos yhtiöllä on hyötyä rahoistani, voi sitä minulla itsellänikin olla! Olkoon menneeksi! Minä tuon teille huomenna ensimmäiset säästörahani!"
"Siinä teette oikein", vastasi kauppias tyytyväisesti. "Minun toimeeni ei tosin kuulu ryhtyä tuommoiseen pääoman tallentamiseen, sillä minä olen varakas kyllä, voidakseni olla semmoisia vähäpätöisiä summia ilman, vaan vanhan ystävyyden tähden voi se kuitenkin jonkun kerran tapahtua. Tuokaa siis rahanne Jumalan nimessä."
Seuraavana aamuna hämmästyi rouva neuvoksetar suuresti, kun hänen miehensä ilmaisi mielipiteensä muutoksen, ja hän ponnisti kaikki kehoitusvoimansa, saadakseen miehensä pysymään alkuperäisessä päätöksessään. Mutta Heimberger pysyi vakavana. Meyerheimin oli onnistunut saattaa hänet lujasti uskomaan, ett'eivät hengevakuutusyhtiöt tarkoittaneet muuta kuin perustajien rikastumista toisten vahingoksi ja siinä, ei ainoastaan pintapuolisessa, vaan väärässäkin luulossa, riippui hän uppiniskaisesti kiinni, huolimatta ymmärtäväisemmän rouvansa rukouksista ja kyyneleistä. Hän kertoi melkein sanasta sanaan, mitä Meyerheim edellisenä iltana oli lausunut ja pysyi mielipiteessään, että niin oli asian oikea puoli ja sanoi sen lujasti uskovansa. Kun rouva yhä vielä vastusti, yhä uudestaan koetti taivuttaa häntä ja rukoili häntä olemaan hylkäämättä parempaa mielipidettänsä väärän hyväksi, suuttui mies viimein, tarttui hattuunsa ja keppiinsä, pisti rahat, joilla hänen piti maksaman odotetun vakuutustodistuksen lunastus, taskuunsa ja riensi pois.
"On jo kylliksi valitettu ja lorueltu", huusi hän ovesta rouvallensa; "nyt olen väsynyt koko juttuun ja aion toimia. Hyvästi, lapseni! Minä menen Meyerheimin luoksi ja jos Kluge tulisi, voit sanoa hänelle minun muuttaneen mieleni. Hyvästi!"
Hän sulki oven jälkeensä ja jätti rouvansa itkien istumaan sohvaan. Siinä tapasi hänet hetken perästä herra Kluge, joka ilosta säihkyvin silmin astui huoneesen, riemullisesti heiluttaen pientä paperikääröä ilmassa.