"Minä en jaksa edemmäksi!" vaikeroitsi hän, ja nojautui, lopen uupuneena, jääseinää vastaan. "Pelasta itsesi, Martti, ja anna minun maata täällä."
"Jumala varjelkoon minua siitä!" vastasi Martti. "Paina itsesi minun olkapäitäni vastaan — niin — ja nyt eteenpäin!"
Leo yritti nyt astumaan, mutta jo muutamien silmänräpäysten perästä turtauivat hänen jalkansa, ja voipuneena meni hän tainnoksiin.
"Suuri Jumala, mikä nyt neuvoksi?" huusi Martti tuskaa täynnänsä. "Leo, Leo, sinun pitää liikkuman, taikka olet jo viiden minuutin perästä aivan paleltuneena!"
"Anna minun kuolla tähän!" ohkasi Leo. "Voimani ovat minulta vilpistyneet."
Martti katseli tuimasti taivasta, ja hykersi käsiänsä.
"Ei, ei!" mutisi hän sitten itsekseen — "minä tahdon pelastaa sinun, taikka kuolla sinun kanssasi! Jumala auttaa varmaan minua, ja antaa minulle uudet voimat!"
Hän notkistui nyt puoliksi jähmettynyttä nuorukaista vastaan, kohotti häntä seisaalleen, nosti hänen hartioillensa, ja alkoi uudestaan juosta. Hengistyneenä ja kovin väsyksissä pääsi hän vihdoin siihen paikkaan, jossa tapettu karhu makasi. Tuota pikaa ketti hän siltä nahan, peitti itsensä, Leon ja pennun tällä, ja havaitsi pian nuoren ystävänsä virkoovan. Kerran huo'aten kysyi Leo: "missä minä olen?"
"Turvallisessa paikassa nykyjään kumminkin! Karhun talja ja pentu ovat pelastaneet meidän! Täydellisesti peitetyinä makaamme tässä, ja tuo pieni pörröinen pentu uumaa lämmintä, ikäänkuin kuuma kiuvas. Kärsimystä vaan, Leo! Kaikki muuttuu vielä hyväksi, jollei vaan tätä raju-ilmaa kauvan kestä ja Delphiini riisty ankkuristansa. Kylmyyttä ja tuiskua meidän ei enää tarvitse peljätä!"
Vaikka myrsky ei enään erittäin haitannut ystäviämme, ei kumminkaan mitä heidän ruumiilliseen oloonsa koski, tunkeusi kuitenkin sen kauhea pauhina heidän korviinsa. Aikalomasta kuului myöskin hirmuinen jyry, joka tuntui järisyttävän maan sisimpiä perustuksia. Ei Martti eikä Leo voineet käsittää, mistä tämä outo jyske, jonka rinnalla tuhansien kanuunain pauke olisi tuntunut vähäpätöiseltä, sai alkunsa. Vasta jälestäpäin havaitsivat he sen tulleen jääkallioista, joita aallot vähitellen olivat uurtaneet altapitin, ja, jotka, tasapainosta joutuessaan, irtautuivat rannalta ja rojahtivat mereen.