— Totisesti, sieluneni ja ruumiineni tahdon tässä seikassa olla, vastasi neuvokas renki, ilkeästi naurahtaen. Hupaista on minusta tarjota nuorelle kreiville, niinkuin hänen isänsä minulle tarjosi. Jospa vaan saisimme pojan haltuumme, tiedän Sokolnits'in metsässä piilopaikan, josta ei kukaan voi häntä löytää. Kun vielä linnassa palvelin, panin yhtä ja toista sinne talteen, jota sitte sopivassa tilaisuudessa jälleen otin.
— Mitä piilotteleminen hyödyttää? kysyi Ivan. Saatuamme pojan haltuumme, niin ei muuta kuin pian Puolan rajan yli!
— Vaan se ei olisi ensinkään viisaasti tehty, vastasi Petrovitsch. Kun pieni kreivi on kadonnut yht'aikaa kuin matkaseurue, niin epäilemättä meitä ensin luullaan pojan varkaiksi ja ajetaan kohta takaa. Kätkeä häntä tässä tapauksessa olisi mahdotonta. Ei, parempi on panna poika piiloon, siksi kuin ensimmäinen melu on sivutse, ja minä vartioitsen häntä ettei hän karkuun juokse, mestari Ivan Ivanovitsch, siitä voitte olla vakuutettu.
— Sinä olet oikeassa mies! Sukkeluutesi on parempi kuin minun, vastasi karhuntanssittaja. Ylös siis ja luottakaamme onneen saada poika käsihimme. Mitä hänen vartioitsemiseensa tulee, niin teen sen itse, — ei epäluulosta sinua vastaan, Petrovitsch, Jumala varjelkoon, vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että minun tulee olla näillä seuduilla saadakseni työstäni enemmän palkkaa. Sitten saat vielä kolmekymmentä taaleria etkä luullakseni mahda olla siihen tyytymätön!
— Päinvastoin, isäntä, vastasi Petrovitsch ahneudesta kiiltävillä silmillä, — iloitsen jo saadakseni kovia taaleria. Vaan vielä jotain, — Aleksian pitää myös saaman osan saaliista! Olen hänen setänsä, tiedättekö, Ivan Ivanovitsch, ja se on velvollisuuteni pitää sisareni pojasta huolta.
— Ah, tosin, tosin, vastasi Ivan Ivanovitsch, — jos kepposemme onnistuu, on Aleksia niin hyvin kuin sinäkin saapa viisikymmentä kirkasta taaleria!
— Niin on asian laita ja niin päätetty, vastasi Petrovitsch väännellen tyytyväisenä käsiänsä.
Hän luonnollisesti ajatteli ett'ei hän luvattuja viittäkymmentä taaleria käsistänsä annakaan sisarensa pojalle, vaan pitää ne omana kahdenkertaisena osanansa ja hyvänä saaliinansa.
Parhaassa sovussa seurue lähti matkallensa, kunnes se ehtoopuolella saapui erääsen kylään, missä pysähtyi ja oli yötä. Seuraavana päivänä päivällisaikana karhuntanssittaja toivoi Sokolnits'issa olevansa. Siihen asti olivat kaikki tuumailut jätettävät, sillä vasta paikalle tultua, saatujen tarkkojen tietojen jälkeen, voitiin tehdä päätös häpeällisen rikoksen tekemisestä.
Juuri puolipäivän aikaan karhuntanssittaja seurueneen tuli suureen Sokolnits kylään, missä tieto hänen tulostansa kulovalkean tavalla kulki huoneesta huoneesen mökistä mökkiin ja pian kaikki kylän asukkaat tiellä olivat. Bum-be-rum bum ja pillin kileällä äänellä seurue tuli ylvästellen, heitä saattoivat paljasjalkaset kylän lapset nauraen ja iloisesti huutaen.