"Kun vaquerot, jotka don Antonio oli lähettänyt sinua etsimään, kertoivat maya-joukon jakautuneen kolmeen osaan, joista yksi kulki pohjoista kohti, arvasin heti, että heidän aikomuksensa oli kuljettaa sinut kuilujen kautta syöstäkseen sinut muka tapaturmaisesti syvyyteen. Olin kyllä kuiskannut salaa monelle sukuperäsi, muuta en voinut tehdä, ja he siis tiesivät sen. Mutta aina on sellaisiakin, jotka eivät häikäile vuodattaa kuninkaallistakaan verta. Otaksuin, että jos sinä vielä olit elävien ilmoilla, tapaisin sinut Chamulpon pienessä talossa, jonne hän oli vetäytynyt voidakseen seurata taistelun kulkua laaksossa. Sain don Antonion parhaan hevosen ja riensin jälkeesi lyhyintä tietä; onneksi saavuin oikeaan aikaan, näkymättömille olkoon kiitos."
Pablon mieli oli kovin kiihtynyt, vaikka hän ulkonaisesti näyttikin aivan tyyneltä. Vielä pari päivää sitten hän oli vain mitätön poika, jota töin tuskin oli siedetty don Antonion talossa; muutamassa hetkessä hänestä oli tullut vaikutusvaltainen henkilö, muutenhan Chamulpo ei niin kiihkeästi olisi halunnut hänen henkeään. Eikä kenraali Arana olisi niin osaaottavasti hänen kohtalostaan huolehtinut.
"Hyvä, Tenanga", hän sanoi, "vie minut isäni ystävän kenraali Aranan luo, pyhimykset olkoot kanssamme!"
He ottivat pyssynsä ja jatkoivat matkaa. Vaikeata oli päästä eteenpäin tiheässä metsässä. Tenanga uskalsi kuitenkin jo raivata tietä heille katkoen puukollaan köynnöskasveja. Illansuussa he saapuivat alastoman kallioryhmän luo ja päättivät yöpyä pieneen luolaan, johon he valmistivat itselleen vuoteen kuivista ruohoista. Onneksi oli Tenangan metsästyslaukussa vielä maissileipää ja suklaalevyjä, niin että he saivat niukan illallisen.
Pablo nukkui kauan ja sikeästi.
Kun lintujen suloiset äänet ilmoittivat aamun tulon, hän heräsi.
Tenangaa ei näkynyt. Kun hän astui luolasta kultaiseen päivänpaisteeseen, hän hämmästyi kauneutta, joka hänen silmiänsä kohtasi. Hän näki ihanan seudun: kukoistavia laaksoja, viheriäisiä metsiä, korkeita, jylhiä vuoria, joiden omituisesti muodostuneita huippuja auringon kultaiset säteet punasivat. Etäällä näkyi sumun keskeltä savuavien tulivuorten huippuja.
Liikuttuneena nuorukainen katseli isänmaansa ihanaa luontoa.
"Kuinka suurenmoista, ihanaa", hän kuiskasi. "Tämä on mayojen maa, jossa esi-isäni kantoivat valtikkaa, ennenkuin valkoiset tulivat, tämä on kotimaani!"
Ihailuun vaipuneena hän seisoi kauan ääneti katsellen kaukaisuuteen. Kepeät askelet herättivät hänet unelmistaan. Nopeasti astui Tenanga hänen luokseen ja tervehti häntä.