"Siellä ovat meikäläiset, Jumala heitä auttakoon."
"Amen!" sanoivat vaquero ja Maria. Myöskin señor de Mendez oli käynyt hyvin levottomaksi.
"Minä olen tullut viemään señoran vuorille, jos señora niin käskee."
"Tarkoitat hyvää, kelpo Benito", vastasi señora kovin kiihdyksissään, "mutta minä odotan, kunnes saan tarkempia tietoja".
Maria painautui hellästi äitiinsä.
"Ne ovat kuitenkin niin tärkeitä uutisia", sanoi señor de Mendez, "että minun, niin kernaasti kuin joka tapauksessa tarjoaisinkin arvoisille naisille halpaa suojelustani, mitä kiireimmin täytyy lähteä kotiini".
Luoden häneen katseen, joka ilmaisi kaikkea muuta kuin kunnioitusta, donna Inez sanoi: "Sen hyvin ymmärrän ja toivotan señor de Mendezille onnellista matkaa."
Hän kumarsi jäähyväisiksi päätään, ja nuori mies poistui jokseenkin kiireisesti. Vanhan vaqueron katse seurasi häntä ylenkatseellisena. "Mitä minä teen, señora? Jäänkö tänne odottamaan teidän käskyjänne? vai ratsastanko vuorille tietoja hakemaan?"
"Ellet oli liian rasittunut, niin tämä jälkimmäinen olisi minulle mieluisinta."
"Rasittunutko? Pyh, señora, istun neljäkolmatta tuntia satulassa, jos niikseen tulee. Minä vain syön jotakin, sitten lähden ratsaille."