"Jumala sen suokoon. Koettakaamme."
He lähtivät raunioilta.
"Ette tekään ole voineet löytää rakkaan lapsen jäännöksiä", sanoi Benito, "tiesin sen, olen, heti kun tuli sen salli, etsinyt onnettoman señoran käskystä rauniot perinpohjin, olen kääntänyt jokaisen hirren; liekit ovat tehneet puhdasta jälkeä".
Vaqueron sanat vahvistivat vain Tenangan otaksumaa.
Toiveikkaammin kuin ennen sanoi Pablo: "Sinä puhuit äsken jotakin eräästä kenraalista ja Mariasta; minä en silloin oikein sanojasi käsittänyt, pyydän sinua: toista vielä sanasi."
Suureksi ihmetyksekseen Pablo kuuli nyt kenraali de Lerman ja Marian kohtaamisesta. Paikalle saapunut tilanhoitaja todensi ihmeellisen tapauksen. "Niin", sanoi hän, "hänen nimensä on nyt donna Maria Pinol, ja hän on kenraalin lapsenlapsi ja maan rikkaimpia perijättäriä. Tunnen vain yhden ihmisen, joka ei siitä iloinnut, nimittäin tuo inhottava señor de Mendez, kenraalin sisaren pojanpoika, jonka toiveet suuresta perinnöstä siten menivät myttyyn, ja sen minä hänelle suon."
Tilanhoitaja kuunteli hämmästyneenä, kun hänelle kerrottiin Tenangan arveluista ja huomioista.
"Tamay täällä? Missä hän tiesi hirttonuoran olevan valmiina itselleen! Hm — murhapolttaja? Siitä konnasta saattaa kyllä uskoa mitä tahansa. Hm, eipä ole hassumpaa, mitä intiaani tuossa puhuu; ja minä en tosin mielelläni panettele, don Pablo, mutta onpa eräs, joka suuresti siitä hyötyisi, jos donna Maria ei enää elä."
Säihkyvin silmin Pablo kuunteli hänen puhettaan.
"Niinkö luulette, don Esteban? Missä hän on?"