Tenanga viittasi itää kohti.
"Luulenpa, että tuolla päin on korppien pesä, noissa kallioissa on varmaankin runsaasti luolia, solia ja rotkoja."
"Lähtekäämme."
"Meidän täytyy uudelleen laskeutua alas, sillä Tamay on valpas ja pitää silmänsä auki."
He laskeutuivat alas ja saapuivat viimein laaksonpohjaan, josta ne kalliot, joihin Tenanga oli viitannut, kohosivat.
Ääneti, varovasti he kulkivat eteenpäin etsien jotakin pääsyä kallioiden sokkeloihin.
Viimein he joutuivat kapeaan rotkoon. Sen oli nähtävästi uurtanut sadevesi, joka rajuilmoilla oli valtavana siitä raivannut itselleen uran. He päättivät pyrkiä sitä myöten ylös.
Hidasta ja vaivalloista oli kulku yli irtonaisten vierinkivien. Viimein he saapuivat pienelle, sileälle, ruohoa ja pensaita kasvavalle tasanteelle. Rotko jatkui yhä ylöspäin, mutta he olivat väsyneet ja istuutuivat lepäämään. Uusin voimin he sitten alkoivat taas nousta ylöspäin ja saapuivat laaksoon, joka tummien porfyyrikallioiden keskellä hymyilevänä avautui heidän eteensä.
Pablon katse osui ikivanhaan rappeutuneeseen kivimuuriin, joka kotkanpesän lailla kohosi kallioista. Raunioituneet kivivallit ympäröivät sitä, raunioiden välissä kasvoi puita ja pensaita, ja suunnattoman suuria epäjumalankuvia makasi kumossa nurmella.
"Mikä tämä on, Tenanga?"