Mendezin hampaat kalisivat pelosta, oli kuin kuume olisi häntä puistattanut.
"Eräs seikka voi vielä", sanoi don Antonio hänelle kähisten, "ehkä lieventää kohtaloasi, konna: jos sanot, missä tyttäreni on, ja tuot hänet minulle takaisin".
Mendezin pelon vääristämillä kasvoilla kuvastui ilmeinen hämmästys.
"Minä en ymmärrä, don Antonio; donna Mariallahan oli, mikäli tiedän, kova onni —"
"Joutua sinun toimittamassasi tulipalossa rikoskumppaniesi käsiin, tuon intiaaniroiston ja neekerin."
Että se oli todella yllättävä uutinen Mendezille, sen d'Irala huomasi.
"Sinä olet minun käsissäni; lyhyt käsky vain, ja päätät päiväsi lähimmässä puussa, tai laukaisee tuo sotamies pistoolin päähäsi."
"Sitä ei isosetäni ikinä salli."
"Niinpä pelasta henkesi ja sano, mistä meidän tulee etsiä Mariaa."
Keskellä hengenhätääkään ei Mendezin viha noita kätyreitänsä kohtaan ollut sammunut, ja kuultuaan nyt, kuinka he olivat hänet pettäneet, hän sitä alttiimmin ilmaisi heidän tyyssijansa, vaikka hän jyrkästi kielsi kaiken kumppanuuden heidän kanssaan. Sattumalta vain hän muka oli saanut vihiä noiden vaarallisten henkilöiden olinpaikasta.