"Niin. Tahtoisitteko olla hyvä ja kertoa minulle, minkälaisissa olosuhteissa hän teille joutui ja milloin?"
"Oi, señor, ensiksi täytyy minun mielipahakseni ilmoittaa teille, että Pablo kolme päivää sitten katosi, luultavasti ryöstettiin", ja hän kertoi salaperäisen tapahtuman.
Ei ainoakaan piirre muuttunut intiaanin kasvoilla, mutta hän kävi hyvin vakavaksi kuunnellessaan don Antonion kertomusta.
Sen enempää asiaa koskettelematta hän lausui: "Olisin kiitollinen, jos voisitte antaa minulle äsken pyytämäni tiedot."
D'Irala kertoi nyt, kuinka hän oli löytänyt pikku tytön ja intiaanipojan.
"Maassa riehui kuten nytkin sota, ja kaikki tiedustelut heidän vanhemmistaan olivat turhia", lausui hän lopuksi, "ja niin otin löytölapset omiksi lapsikseni. Mutta miksi, señor Arana" — valloittajien jälkeläinen ei voinut pakottaa itseään antamaan intiaanille kenraalin arvonimeä — "tiedustelette Pabloa?"
"Saatte heti, señor d'Irala, tietää syyt tiedusteluihini, jos vain vielä suvaitsette sanoa minulle, kauanko lapset ovat luonanne olleet?"
"Neljätoista vuotta."
"Ja ruskea poika oli arvelunne mukaan noin kolmen vuoden vanha?"
"Niin."