"Suoraa päätä Meksikosta. Kun kuulin kapinasta, lähdin heti matkaan tarjoutuakseni Guatemalan palvelukseen. Saavuin myöhemmin, kuin olin aikonut; minun täytyi näet matkustaa maitse, koska ajoissa sain tietää kapinallisten pitävän satamaa hallussaan."
"Valitettavasti."
"Me valloitamme sen takaisin, Carlos."
"Sitä toivon."
"Me olemme niin usein taistelleet rinnatusten ja yhdessä karkoittaneet tasavallan viholliset, ettei voitto tälläkään kertaa voi olla lippuamme seuraamatta."
"Suokoot sen pyhimykset."
"Miten ovat asiat?"
"Huonosti, ystävä, meillä ei ole aseita eikä rahoja. Ennen poljimme armeijoja maasta, Fernando; voimmekohan nyt vielä vanhuksinakin sen tehdä? Minä olen velvollisuutta totellen jättänyt yksinäisyyteni, seurannut presidentin käskyä ja ottanut ylijohdon. Mutta mitä voi päällikkö ilman sotaväkeä?"
"Entä Sarmiento?"
"Hänen puolellaan ovat kaikki tyytymättömät, kaikki maantierosvot ja värilliset. Hän elää murhista ja rosvoamisesta, ja hänen valtansa lisääntyy lisääntymistään. Viimeisten sanomain mukaan hän on jo saapunut Rio de la Pasionille ja varustautuu marssimaan pääkaupunkia kohti. Olen lähettänyt koko sotavoiman häntä vastaan ehkäistäkseni hänen kulkuaan. Mutta ellen saa lisäjoukkoja eteläisistä maakunnista, ellei San Salvador tue meitä rahalla ja aseilla ja mikäli mahdollista väellä, näkee hän ennen pitkää tuomiokirkkomme tornit, ja meidän on pakko vetäytyä vuorille."