"Hyvä. Ovatko kätesi vapaat?"
"Ovat."
"Minä lasken sinulle suopungin, kiipeä sen avulla ylös."
Heti sen jälkeen laskeutui palmikoidun suopungin silmukka holviin ylhäältä. Pablo tarttui siihen nopeasti ja kiipesi sitä myöten ylös. Hän pääsi katolle, ja nyt vasta hän huomasi aukon, josta suopunki oli laskettu alas; se oli kyllin suuri, jotta hänen solakka ruumiinsa mahtui tunkeutumaan sen lävitse. Hän nousi yhä ylemmäksi ja joutui savupiipun kaltaiseen muurattuun torveen; ylhäältä käsin kajasti valoa heikosti, tuskin huomattavasti. Torvi johti ylöspäin tehden mutkan. Vetäen itseään rivakasti käsillään ja ponnistaen jaloillaan muurista Pablo pääsi yhä ylemmäksi. Valo kävi kirkkaammaksi. Hän näki edessään ihmisolennon, ja kohta sen jälkeen hän joutui torvesta tiheään zeiba-pensaikkoon, jonka yli jättiläispuu levitti oksiaan. Hänen edessään seisoi intiaaninuorukainen, joka tervehti häntä hymyillen, mutta samalla nosti sormen suulleen varoituksen merkiksi… Nopeasti pelastaja veti sitten suopungin ylös ja laski varovasti litteän kiven aukon suulle, josta Pablo oli tullut, kuitenkaan sulkematta sitä kokonaan.
"Ollos tervehditty, Jungunan poika", sanoi nuorukainen sitten kuiskaten, "minä olen Tenenga, Azualin poika, ja minut on lähetetty auttamaan sinua vihollistesi käsistä".
Pablo loi silmäyksen nuorukaiseen, joka seisoi hänen edessään harmaassa hämärässä. Tenenga oli pitkä ja solakka ja vain joitakin vuosia vanhempi pelastamaansa nuorukaista. Hänellä oli yllään vihreä metsästysmaita, sääriä peittivät korkeat nahkasäärystimet; hänen kasvonsa olivat miellyttävät, ja katse, jonka hän loi Pabloon, oli samalla ystävällinen ja ihaileva.
"Näkymättömille olkoon kiitos, minä saavuin oikeaan aikaan, kuninkaan poika."
"Kuinka saatoit tuntea vankilani, ystäväni?"
"Tunsin sen isäni ansiosta, joka oli kaikkien Chamulpon salaisuuksien perillä. Näkymättömät johtivat askeleni tänne."
"Mutta tuntevatko neekeri ja yksisilmäinenkin tämän salaisuuden?"