"Henget ovat vieneet hänet."
Silmänräpäyksen vallitsi hiljaisuus, sitten sanoi neekeri, huomattavan vapisevalla äänellä: "Tule, Chimal, päästäkäämme verikoirat irti, ne eivät pelkää henkiä."
Nämä sanat kuuli Tenangakin. Pablo katsahti häneen kysyvästi.
"Älä pelkää minä olen sirotellut niiden kuonolle hienoksi jauhettua pippuria, ne eivät koko päivänä kykene vainuamaan; sitäpaitsi ympäröivät nämä orjantappurat meitä läpipääsemättömänä muurina."
Molemmat nuoret intiaanit kuuntelivat taas äänettöminä.
Hetkisen kuluttua kuului neekerin toruva ääni, tällä kertaan maan päältä, ja koirien ulvontaa.
"Ne ovat hulluja, nuo pedot; katso, Chimal, kuinka ne ovat vimmoissaan ja lakaisevat kuonoillaan maata."
"Sulje ne takaisin koppiinsa; näkymättömät ovat temmanneet pojan ilmojen kautta."
"Oi", ähki neekeri, "olen kuoleman oma. Mene, don Chimal, nouda
Huntoh, zapoteki; hän palasi eilen kotiin, hänen täytyy auttaa meitä."
Tenangan silmät leimahtivat, kun Huntohin nimeä mainittiin, ja hänen kätensä tarttui lujemmin pyssyyn.