Mutta mikä hänen tarkoituksensa lienee ollutkin, se jäi pelkäksi aikomukseksi, sillä Clara, joka nyt tunsi tulijan, parahti: — Edvard! juoksi häntä vastaan ja lankesi pyörtyneenä hänen syliinsä.
Merimiehet, jotka olivat ottaneet Hawkhurstin kiinni, katselivat tätä kohtausta kummastuneina ja uteliaina. Edvard taas odotti maltittomana, milloin Clara jälleen tulisi tuntoihinsa. Hän tahtoi morsiamensa itse todistavan hänen erehtyneen ja katseli alinomaa vuoroin häneen, vuoroin Franciscoon. Viimeksi mainittu tointui nopeasti. Hawkhurst pantiin köysiin ja pakotettiin istumaan.
— Edvard! Rakas Edvard! sanoi Clara vihdoin syleillen Edvardia. Olen siis pelastunut, ja sinä, rakas, olet pelastajani!
Edvardin epäluulot eivät vieläkään haihtuneet.
— Kuka tuo mies on? hän kysyi ankarasti.
— Se on Francisco. Hän ei ole merirosvo, vaan minun suojelijani.
Hawkhurst nauroi pilkallisesti käsittäen, miten asian laita oli.
Edvard kääntyi perämieheen päin silmäillen häntä tutkivasti.
— Ha — ha! jatkoi Hawkhurst. Vai niin! Kapteenin poika — eikä kuitenkaan merirosvo. Niin, mitäpä naiset eivät vanno pelastaakseen sen, johon ovat hullaantuneet.
— Jos hän on kapteenin poika, niin miksi olitte äsken käsikähmässä?