— Minä näen sen yhä vielä kaukoputkellani, eikä se kuitenkaan ole ampunut ainoatakaan laukausta lähes kahteen tuntiin. Luuletko että sen pitkä tykki on jotenkin vioittunut? Siinä tapauksessa meillä olisi mahdollisesti vielä toivoa.
Antonio pudisti päätään.
— Minä pelkään, herra kapteeni, ettei meillä ole enää toivoa. Huomasin pamahduksesta, että tykki on messingistä; tuollainen kuunari ei voisikaan pitää niin pitkää ja suurta rautatykkiä. Aivan varmasti sen päällikkö vain odottaa metallin jäähtymistä ja päivän valkenemista. Yksi tai pari kauaskantavaa tykkiä olisi mahdollisesti voinut meidät pelastaa, mutta nyt, kun tuolla vieraalla on se etu, että se on meidän peräpuolellamme, olemme sen armoilla.
— Mikähän se lienee… ehkä ranskalainen kaapparialus.
— Toivon että se olisi ja olen luvannut hopeisen kynttilänjalan Pyhälle Antoniolle, jollei se ole pahempi. Siinä tapauksessa meillä olisi vielä hieman toivoa saada nähdä kotimme. Mutta pelkään, etteivät asiat ole niin onnellisesti.
— Miksi sinä sitten luulet tuota kuunaria?
-. Merirosvoksi, josta olemme kuulleet niin paljon puhuttavan.
— Jeesus varjelkoon. Siinä tapauksessa meidän täytyy taistella niin kauan kuin mahdollista.
— Niin minä aionkin tehdä, herra kapteeni, sanoi Antonio tarttuen jälleen ruoriin.
Aamu alkoi jo sarastaa, ja kuunari näkyi nyt selvästi laivan takana saman matkan päässä yhä jatkaen takaa-ajoaan, mutta sen kannella ei voinut huomata mitään liikettä. Vasta kun aurinko oli kohonnut vähän matkaa taivaan rantaa korkeammalle tuprahti jälleen savupilvi kuunarin keulalaidan ympärillä ja tykinluoti tunkeutui rytisten portugalilaisen laivan hirsien läpi. Merirosvo tahtoi odottaa auringonnousua todetakseen oliko mitään muita laivoja näkyvissä, ennen kuin iski kiinni uhriinsa. Portugalilainen kapteeni meni laivan perään ja nosti lipun, mutta kuunari ei näyttänyt omaansa. Jälleen vingahti tykinluoti repäisten onnettoman laivan kantta, ja moni, joka oli tullut kannelle kuulemaan miten asiat olivat, painui jälleen joutuin entiseen turvapaikkaansa.