MARIA.
Ma terveisiä hältä saatan teille;
Oon rauhaa saanut, valkoista ja tyyntä
On syömessäni; niin hän mulle lausui.
Ja tuolla nurmella sai lepäämään.
Osoittaa Annaa.
Kas, kuinka tyynnä, puhdasna hän nukkuu!
KATRI, polvillansa Annan edessä.
Oi, särjy, sydän! — Tää sun työsi on.
Oi lastani!
MARIA.
Hän minun pelasti.
Ja hengen uhras eestäni. Oi, salli
Mun hänen äidillensä velka maksaa!
Kuin hän ma sua uskollisna lemmin.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Niin Mariani, vanhan rintahan
Sa liity, käsin hellin koita poistaa
Ne haavat, jotka monta, monta vuotta
Hän kärsivällisnä on kantanut.
Sun tyttäreksi hälle, oi, ma tiedän:
Sull' äidin sydän tykkii vastahan.
MARIA.
Oi äiti!
KATRI.
Tytär!
Syleilevät toinen-toistaan.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Onnen aalloilla
Kun elon pursi myrskysäällä kieppuu,
Ja kulta, loisto neuvoa ei tarjoo,
Kun itsepäisyys saamatoinna seisoo,
Ja harmaa viisaus ei tietä löydä,
Ken silloin auttaa, kenkä ruorihin
Käy tarttumaan? Se lempi on.
Se ylpeä ei oo, on nöyrä, säysy,
Ja piilten köyhän rinnassa, se hevin
Käy mailman kukkuloilla unhoituksiin;
Vaan elon taistelussa oltaessa,
Se on se, joka verta vuotaa, voittaa.
Tarttuu Wernerin ja Marian käsiin.
Oi poika, Maria, ma teitä siunaan!
WERNER, ottaa povestansa kukkaset, jotka Maria toisessa näytöksessä antoi hänelle, ja suutelee niitä.
Sun eestäs, isänmaamme eestä aina!