"Oi ukko, ylijumala,
Auttajani ainoiseni;"

mutta keskeyttäen äkkiä sanoi hän: "Herra, ijankaikkinen Jumala, säilytä järkeni. Kas, kuinka nämät vanhat, rakkaat laulut tulevat kielelleni, ja papit sanovat kuitenkin niiden olevan pakanallisia. Minä tulen uudestaan lapseksi, joka ei tiedä mitä hän tekee. Kas, näin se oli!" Ja nyt alkoi hän laulaa:

"Mun sielun, kiitä Herra."

Käymättä sisällä lähti Juho taasen kotio päin astumaan. "Kiitos sinulle, vanha tietäjä," sanoi hän itseksensä, "sinä herätit minun taasen siitä hurmauksesta, johon tuska oli sydämeni saattanut. Haa! Ja mitä minä toivoin, mitä minä pyysin. Hänen rakkauttansa, että minä hänen päällensä saattaisin saman kohtalon, joka ennen pitkää murtaa minut. Minä olen pyhittänyt itseni kuolemalle, sillä minä olen itseni pyhittänyt sille, jota ei ole, Suomelle, syntymämaalleni, ja se on ja pysyy ehkä aina unelmana, ja ainoasti todellisuus voi pystyssä pitää puoltajansa, unelmien puoltajat kadotetaan. Ja kuitenkin on unelma usein niin kaunis, että ilolla saattaisi henkensä sen edestä antaa. Mutta hän, oliko minulla oikeutta toivoakaan, että häneen koskisi sama kohtalo, joka uhaten odottaa minua? Miehen pitää poikkeamatta kulkeman sitä tietä, jolle hän kerran on astunut, horjumatta, vaikka se onkin vaikea, vaikkapa hän sillä pakoitettaisiin murtamaan oman sydämensäkin, ja minähän valitsin vapaalla aikomuksella sen tien, jossa tiesin saavani korjata pelkkiä ohdakkeita! Sesilia, ihana kukka, kukoista suojassa, jonne ei myrsky niin helposti ehdi: älköön kurjan erakon tuska ja suru katkeroittako sinun onnellisuuttasi. Onpa hyvä että minun jo huomenna täytyy lähteä, niin taidan helpommin kamppailla ensimmäisen taistelun. Ehkä sitten käy paremmin, ja kun seuraavan kerran palajan, olen jo oppinut rakastamaan pyytämättä vastarakkautta. Ah, sehän onkin koko elämäni pimeyden nimi: rakastaa, vaikkei minua rakasta. Kuinka olisikaan mahdollista, ettei minun tuomioni toteutuisi sydämeni ihanimmassa, rikkaimmassa tunteessa?"

Kun Juho taasen tuli yhteis-huoneesen, oli hänen jotenkin onnistunut kasvoistansa haihduttaa tunteittensa liikutuksen, kuitenkin olisi Sesilia luultavasti sen huomannut, mutta nuori tyttö ei tänä päivänä katsonut häntä silmiin yhtä suoraan kuin ennen; hän oli vähän kaino tunnustuksensa tähden.

Sittenkuin Juho oli poissa, kului kolmen naisen aika taasen tavallista hiljaista kulkuansa. Herrasväki ja palkolliset kutoivat ja kehräsivät kahden vertaisella kiireellä, että saataisiin jotain uutta niiden suurien varojen sijaan, jotka olivat palaneet. Iloinen tapaus oli se kuin iso joukko kirjeitä tuli Ruotsista ystäviltä ja tuttavilta. Oli niissä yksi Kaarleltakin Sesilialle. Hänen ilonsa siitä oli niin sydämellinen, hän oli niin onnellinen, että Margareetan täytyi kääntää silmänsä pois, ettei Sesilia näkisi niissä kiiluvia kyyneleitä. Nyt oli Sesilialla jotakin häneltä, hän taisi nähdä hänen sanansa, nähdä ne rivit, jotka hänen kätensä oli kirjoittanut.

Sesilia oli kuluneella vuodella paljon muuttunut. Ennen vaalea, riutuva tyttö oli varttunut tosin hoikaksi, mutta kukoistavaksi ja terveeksi immeksi. Hän oli tällä vuodella ensimmäisen kerran nähnyt toisen maailman kuin kodin, ensimmäisen kerran, siitä kuin hän oli oikein oppinut puhetta käsittämään, kuullut virkattavan ajatuksia ja mielipiteitä, varsin toisenlaisia kuin hän oli kodossansa kuullut, ensimmäisen kerran, siitä kuin hän oli lapsuuden ijän jättänyt, oli hän tilaisuudessa seurustella muidenkin kanssa, kuin äitinsä ja sisarensa, ja oli oppinut tuntemaan avaramman maailman kuin kotonsa, tätä kaikkia paraastaan Juhon kautta, joka heti ensi kohtaamisessa tuli hänen luoksensa semmoisessa tilassa, että hänen hento sielunsa kiinnittyi häneen niinkuin johonkin turvaan, niinkuin siihen, joka hänen ajatuksillensa voisi antaa varmempaa tolaa. Juho olikin tullut hänelle johdattajaksi moneen, hänelle itsellekin tuntemattomaan, syvyyteen hänen sydämessänsä. Mutta kuitenkin oli hän vieläkin sievä, haaveileva lapsonen, ja kasvaneena Kaarlen kuva sydämessänsä, oli hän itse kasvanut melkein pelkäksi asunnoksi sille, ja hän kaunisti sitä kuvaa kaikilla omaisuuksilla, joita hän rakkaudessaan luuli hänellä olevan. Hän oli nähnyt hänen jälleen kasvaneena nuoreksi mieheksi, joka miehevään kauneuteen yhdisti miellyttävän ja uhkean käytöksen sekä, sen ajan vaatimuksien mukaan, hienon olotavan. Hänen lapsuutensa kodon, hänen ystäviensä ja monien muinoin rakkaiden esineiden jälleen näkeminen oli lisäksi saanut aikaan sydämellisyyden, joka vaikutti että Sesilia heti tunsi itsensä niin tutuksi hänen kanssansa, ikäänkuin he eivät milloinkaan olisi olleet eroitetut, ja ilolla lupasi hän tulla Kaarlen omaksi, vaikka Sesilia itse, ja vielä enemmän Katariina rouva, huomasi hänen liian nuoreksi semmoisen siteen tekemiseen. Mutta vuosia saattoi kulua, ennenkuin saattoi jälleen tapaamista toivoakaan; ja koska Kaarle Lejonankar oli se puoliso, jonka Katariina rouva ennen kaikkia olisi tyttärellensä suonut, suostui hän asiaan, kuitenkin sillä ehdolla, että se vastaiseksi pidettäisiin salassa. Sesilia huomasi pian, että Katariina rouva niin vähän kuin suinkin tahtoi puhua sovitusta liitosta, ja ettei hän pitänyt sitä sopivana ajatuksienkaan esineenä, vielä vähemmin puheen aineena, niin nuorelle tytölle. Margareettakin näytti ainoasti varovaisuudella nuoren sisarensa kanssa tahtovan koskea niin vaaralliseen puheen-aineesen, kuin rakkaus, jonka nimeäkään hän, kahdeksantoista vuotias, ei uskaltanut mainita.

Mutta tässäkin kohden oli paljon muuttunut. Sittenkuin Margareetta itsekin tunsi tarvetta puhella Sesilian kanssa, olivat molemmat tytöt taasen tykönään löytäneet toinentoisensa, ja tuntuipa siltä, kuin Sesilia nyt vasta olisi oikein ruvennut omaa sydäntänsä ymmärtämään, sittenkuin hän oli saanut ruveta sitä Margareetalle selittämään.

8.

Eräänä päivänä tuli voudin muori ylös ja sanoi Margareetalle, että eräs talonpojan vaimo, joka sanoi olevansa Piijalan Elli, pyysi päästä neiden puheille. Margareetta tuli niin iloiseksi, että hän jo astui muutaman askelen juostaksensa alas voudin huoneesen, sydämellisesti syleilemään Elliä; mutta samassa hän malttoi mielensä ja käski voudin muorin käskemään vaimoa ylös.