Holckin mukana Venäjällä.
(Kesällä 1915.)
Kesä-, heinä- ja elokuun 1915 vietin lentäjäosastossa, joka oli mukana koko Mackensenin hyökkäysretkellä Gorlicesta Brest-Litowskiin saakka. Olin tullut sinne aivan nuorena, kokemattomana tiedustelijana, joten minulla ei ollut monestakaan asiasta paljon aavistusta.
Ratsumiehenä oli tietenkin tehtävänäni ollut tiedustelu. Uusi toimeni oli siis entisen palvelukseni mukainen, ja melkein joka päivä suorittamamme laajat tiedustelulennot tuottivat minulle suurta iloa.
Tiedustelijalle on tärkeä asia löytää itselleen luonteva ohjaaja. Kerran sitten kuulin sanottavan: "Kreivi Holck on tulossa tänne." Heti välähti aivoissani ajatus: "Juuri sen miehen sinä tarvitset."
Holck ei saapunut, kuten olisi voinut luulla, 60-hevosvoimaisella Mercedes-autolla eikä ensimmäisen luokan makuuvaunussa, vaan — jalan. Hän oli päivän kestäneen rautatiematkan jälkeen saapunut vihdoin Jaroslavin seuduille. Siellä hän lähti pois junasta, sillä taas olisi täytynyt odottaa loppumattomiin. Hän käski sotilaspalvelijansa tulla jäljestä ja tuoda matkatavarat mukana, hän itse aikoi kävellä edeltäpäin. Tunnin käveltyään hän katsahti taaksensa, mutta minkään valtakunnan junaa ei näkynyt. Näin hän jatkoi matkaa junan tavoittamatta häntä ja saapui 50 km patikoituaan Rava Ruskaan, jonne palvelija matkatavarat mukanaan tuli vasta vuorokautta myöhemmin. Tämä ei kuitenkaan ollut tavaton kävelyretki hänenlaiselleen urheilijalle. Hänen ruumiinsa oli niin karaistunut, että 50 kilometrin jalkamatka ei hänelle paljoakaan merkinnyt.
Kreivi Holck ei ollut ainoastaan nurmikenttien urheilija, vaan lentourheilukin näytti huvittavan häntä yhtä suuresti Hän oli harvinaisen taitava ohjaaja ja, mikä pääasia, hän oli aina omaa luokkaansa vastustajaansa ylempänä.
Teimme monta suurenmoista tiedustelulentoa kauas Venäjälle. Vaikka hän oli vasta aivan nuori lentäjä, en koskaan tuntenut hänen seurassaan epävarmuutta. Vaarallisimpana hetkinä hän oli pikemminkin minulle tukena. Kun katsahdin hänen päättäväisiin kasvoihinsa, oli rohkeuteni taas entisellään.
* * * * *
Viimeinen yhteinen lentomme oli vähällä päättyä hullusti. Emme oikeastaan olleet saaneet erityistä määräystä lähteä lennolle. Mutta ammattimme hyvä puoli on juuri se, että kun kerran on ilmassa, niin tuntee itsensä täysin vapaaksi ihmiseksi ja on täydellisesti oma herransa.