Toinen uros, joka Agamemnonin välttämättä täytyi saada mukaan, oli nuori Akhilleus. Hän oli Thetiksen ja Peleuksen poika; ja vaikka hänen äitinsä kuuluikin kuolemattomiin jumaliin, oli poika sentään syntynyt isänsä mukaan kuolevaiseksi, koska isä oli vaan tavallinen ihminen. Se suretti Thetistä, sillä hän rakasti suuresti poikaansa, ja niin päätti hän polttaa pojasta pois kaiken katoavaisen, joka sillä oli isän perintönä. Senvuoksi poltti hän nuorta Akhilleusta joka yö ihmeellisellä, puhdistavalla tulella, ja päivin voiteli hänen ihonsa jumalallisella ambrosialla. Mutta eräänä yönä yllätti hänen miehensä hänet, juuri kun hän piteli poikaa tulella. Kun Peleus näki lapsen potkivan liekeissä, päästi hän parkasevan hätähuudon. Sillä hetkellä tuli salaisuus ilmi, puhdistava voima tulesta katosi, ja Thetiksen täytyi jättää aikeensa kesken. Lohduttomana laski hän pojan maahan, viittasi kädellään jäähyvästiksi ja katosi Nereuksen kosteaan valtakuntaan. Kokonaan kuolemattomaksi ei hän ollut ennättänyt poikaansa saada, mutta oli sentään tulen avulla saanut haavoittamattomaksi koko hänen muun ruumiinsa paitse toista kantapäätä, josta hän poikaa tulella käännellessään oli pitänyt kädellään kiinni.
Peleus nosti Akhilleuksen maasta ja vei äitinsä isän, kentauri Kheironin luo. Hänestä tuli pojan kasvattaja ja opettaja. Äidin rintaa ei Akhilleus saanut imeä, mutta sen sijasta elätti Kheiron häntä karhujen ytimillä ja jalopeurain maksalla, niin että hänestä tulikin väkevä kuin karhu ja rohkea kuin jalopeura. Kheironilta oppi hän myös taidon parantaa haavoja ja soittaa lyyraa.
Erittäin taitavaksi kehittyi Akhilleus pikajuoksussa ja sentähden kutsuttiinkin häntä nopeajalkaiseksi. Kheironin ohella hoiti häntä myöskin Peleuksen ystävä Phoinix; tämä opasti häntä sotataidossa ja kaunopuheisuudessa. Leikkitoverina oli hänellä Patroklos, jonka isä Menoitios oli hänkin Peleuksen ystäviä.
Jumalatar Thetis ei lakannut koskaan ajattelemasta poikaansa eikä tutkimasta hänen tulevaisuuttaan. Kerrankin meni hän ennustustaitoisen isänsä Nereuksen luo ja kyseli häneltä Akhilleuksen kohtaloja. Nereus vastasi, että Akhilleus joko eläisi vanhaksi huomaamattomana ja ilman mainetta, tai kuolisi varhain, mutta silloin täyttäisi koko maailman maineellaan. Silloin kohosi Thetis merestä, hiipi puolisonsa palatsiin ja kertoi ennustuksen pojalleen. Akhilleus valitsi empimättä mainehikkaan elämän ja varhaisen kuoleman. Mutta Thetis olisi ennemmin suonut hänelle pitkän, vaikkakin hiljaisen ja unhotetun elämän, ja senvuoksi päätti hän niinkauvan kuin mahdollista piiloitella häntä vaaroista ja taisteluista. Siinä tarkoituksessa puki hän Akhilleuksen naisen vaatteihin ja kuljetti hänet salaa ystävänsä Lykomedeen luo Skyroksen saarelle. Siellä kasvatettiin häntä Lykomedeen tyttärien seurassa vaimoväen toimiin. Vanhin kuninkaan tyttäristä oli Deidamia, ja vihdoin naitti Lykomedes hänet Akhilleukselle. He saivat pojan, jonka nimi oli Neoptolemos.
Helenan kosijoista ja valansa antaneista sankareista oli myös Patroklos ollut yksi. Nestor ja Odysseus lähtivät sentähden myrmidonien maahan kutsumaan häntäkin Troian retkelle, ja hän oli heti aulis suostumaan. Mutta hänen kasvinveljeään Akhilleusta eivät he nähneet missään. Siksi kääntyivät he Kalkhaan puoleen, ja tietäjätaidollaan sai tämä vihdoin keksityksi, että Thetis oli piiloittanut poikansa Skyroksen saarelle. Odysseus otti etsiäkseen hänet. Hän valitsi seuralaisikseen urhean Diomedeen ja torvenpuhaltaja Agyrteen, kaikki kolme pukeutuivat kauppamiehiksi, varustivat laivan ja purjehtivat tavaroineen Skyrokseen. Siellä menivät he palatsiin ja kehuivat myövänsä komeita kankaita sekä koristetavaraa, joita halusivat näyttää kuninkaan tyttärille. Nämä kokoontuivat kauppamiesten ympärille ja tarkastivat uteliaina heidän kalliita tavaroitaan. Muun tavaran joukkoon oli Odysseus kätkenyt keihään ja kilven. Juuri kun ihastus oli ylimmillään, antoi Odysseus salaa merkin Agyrteelle, ja äkkiä kuului naurun ja ilon keskeltä räikeän sotatorven terävä puhallus. Silmänräpäyksessä vaikenivat kaikki, ja samassa tuokiossa juoksivat tytöt parkuen pakoon kaikille suunnille niinkuin säikytetyt kyyhkyset. Mutta Akhilleus koppasi tietämättään käteensä keihään ja kilven, valmiina käymään hyökkäävää vihollista vastaan. Odysseus riensi esiin ja sanoi:
— Oletpa ilmaissut itsesi, Peleuksen poika. Heitä pois joutava valepukusi, ja ota sotisopa, joka paremmin soveltuu urholle! Nyt seuraat meitä Troiaan; sieltä olet voittava kuolemattoman maineen.
Akhilleusta ei tarvinnut kehoittaa kahta kertaa. Hän pukeutui sotilaaksi, heitti hyvästit Deidamialle ja Neoptolemokselle ja palasi isänsä luo varustautumaan retkelle. Jonkun ajan kuluttua tulivat Nestor ja Odysseus noutamaan häntä. Peleus antoi hänelle seuralaiseksi ja neuvonantajaksi vanhan Phoinixin sekä lahjoitti hänelle kaikki ne kalleudet, jotka itse oli saanut häälahjakseen: komean sotapuvun, kuolemattomat hevoset ja ihmeellisen peitsen.
5. ENSIMMÄINEN RETKI TROIAAN.
Kaiken aikaa oli Agamemnon osoittanut erinomaista intoa päästäkseen tämän suuren yrityksen ylimmäksi johtajaksi. Hän kulki ympäri kuninkaan luota toisen luo, ja jokaiselle riitti häneltä lämpimiä kättenlyöntejä ja ystävällisiä sanoja. Kotona loistavassa Mykenessä olivat hänen ovensa kaikille avoinna, eikä niin halpaa vierasta tullut, ettei häntä olisi runsaasti kestitty.
Tämän mielittelevyytensä vuoksi alettiin hänestä lopulta pitää siihen määrään, että ruhtinaat yksimielisesti valitsivat hänet ylipäälliköksi.