8. ENSIMMÄISET SOTAVUODET.
Heti kun akhaialaiset olivat saaneet leirinsä kutakuinkin valmiiksi, päätti Agamemnon ryhtyä hyökkäyspuuhiin. Ja kun kaikki olivat syöneet vankan aterian, kokosivat ruhtinaat miehensä ja käskivät heidän varustautua taisteluun. Se kävi tavallisilta sotilailta varsin nopeasti. Muutamat heimot käyttivät aseinaan vaan linkoja, nuolia ja heittokeihäitä; he siis taistelivat pitkän välimatkan päästä, eivätkä tarvinneet kypäreitä eivätkä kilpiä. Toiset taas kävivät vastustajansa kimppuun lähempää, taistellen peitsellä, miekalla, sotakirveellä tai nuijalla. Heillä täytyi siis olla hyvät suojeluskojeet. Säärien etupuolta peitti tina- tai pronssilevyistä tehdyt säärykset; miehustaa suojeli vahva metallihaarniska; päätä peitti jouhitöyhtöinen kypäri, ja vasemmassa kädessä oli kilpi. Hyökkäysaseista riippui miekka huotrassaan olkavyössä; peistä, tapparaa ja nuijaa kannettiin kädessä. Ruhtinaat ja ylimykset eivät kulkeneet jalan, vaan ajoivat sotavaunuissa; ajajana oli heillä joku valittu ystävä, johon voivat täydellisesti luottaa.
Uhrattuaan ensin ja rukoiltuaan jumalilta voittoa, lähtivät he liikkeelle. Heidän edessään kohosi loivasti etelään päin, Ida vuorta kohti, Ilionin vihertävä, kukoistava kenttä. Sekä oikealla että vasemmalla rajoittivat sitä kalkkikivivuoret. Itäpuolella laski vuorilta alas Skamandros joki, polveillen jalavain, poppelilehtojen ja kanervamaisten tamariskipensaikkojen lomitse. Tavan takaa täytyi akhaialaisten vältellä soita ja vesilätäköitä, joita oli talvesta jäänyt alangolle, kun virta oli tulvinut yli äyräittensä. Siellä täällä näkivät he hiekkakumpuja, joita hautapatsaat koristivat. Merkillisimmän kummun ohi kulkivat he heti leiristä lähdettyään; se oli luotu Troian linnan perustajan, muinaissankari Iloksen haudalle.
Vuolaana ja väkevissä pyörteissä virtasi Skamandros uomassaan, kuljettaen äärettömät joukot hiekkaa ja keltaista mutaa mukanaan. Sen läntistä rantaa seurasivat akhaialaiset ylöspäin, etsien sopivaa kaalamoa, mutta eivät löytäneet sellaista. Kaiken aikaa oli heillä Troia silmäinsä edessä. Jyrkkänä se kohosi korkeuteen Skamandroksen toisella rannalla ja sitä ympäröi etelän ja pohjan puolella syvät laaksot. Pohjanpuolisessa laaksossa virtasi Simoeis joki, eteläisessä pienempi puro. Ylinnä vuoren huipulla loisti linna temppeleineen ja palatseineen, mutta penkereellä heti sen eteläpuolella oli itse kaupunki suljettuna muureilla, porteilla ja torneilla, ja koko joen ranta alahalla kihisi troialaisia.
Nähtyään toisensa päästivät akhaialaiset ja troialaiset huikean sotahuudon. Akhaialaiset riensivät jokeen ja koettivat kahlata yli, mutta saivat vastaansa niin rajun kuuron nuolia, keihäitä ja kiviä, että heidän, pelastuakseen hukkumasta, täytyi pian pyörtää takaisin. He tekivät uusia koetuksia, mutta yhtä turhaan, ja illalla täytyi heidän tyhjin toimin palata leiriinsä. Eikä sillä hyvä, vieläpä troialaiset ajoivat heitä takaakin, ahdistellen nuolillaan ja keihäillään sekä monenmoisilla ivahuudoilla.
Sillä tavalla jatkui sotaa kauvan aikaa. Joka päivä hyökkäsivät akhaialaiset esiin ja kohtasivat vastustajansa joko joen rannalla tai ulompana kentällä. Mutta ratkaisevaa voittoa eivät he saaneet kertaakaan. Yksi syy siihen oli vaikeassa ruokavarojen saannissa. Toisinaan saapui kyllä leirirantaan kauppiaita laivoineen, mutta niitten tuomat elintarpeet eivät riittäneet suurelle sotajoukolle. Senvuoksi täytyi ruhtinasten aika ajoin tehdä pitkiä partioretkiä ja koettaa ryöstämällä saada välttämättömiä tarpeita.
Sellaisilla retkillä voitti Akhilleus suurimman maineen ja rikkaimman saaliin. Hänen mukanaan oli aina Patroklos, toisinaan myös Nestor ja Antilokhos tai hänen sukulaisensa Aias Telamonin poika. Ja hän retkeili sekä maalle että merelle päin.
Kerran purjehti hän laivoineen Kreikan saaristoon ja valloitti Tenedoksen ja Lesboksen sekä monta muuta saarta. Saarelaisten omaisuuden otti hän ryöstösaaliiksi ja teki heidät itsensä orjiksi.
Toisen kerran samosi hän Skamandroksen jokea ylös Dardaniaan Ida vuoren juurella. Siellä oli Aineiaalla suuria maatiloja. Aineias oli kotosalla ja paimensi karjaansa. Akhilleus hyökkäsi siinä hänen kimppuunsa niin rajusti, että hänen täytyi paeta yli vuoren etelään päin ja etsiä siellä turvaa Lyrnessoksen kaupungissa. Mutta sieltäkin täytyi hänen paeta, sillä Akhilleus ajoi häntä takaa ja hävitti koko kaupungin. Siitä suuntasi Akhilleus retkensä itään päin ja tuli Theben kaupunkiin, jossa hallitsi kuningas Eetion, Hänellä oli seitsemän poikaa, ja hänen tyttärensä Andromakhe oli naimisissa Priamoksen pojan Hektorin kanssa. Vaikka Thebe oli vahvasti varustettu kaupunki korkeilla porteilla ja paksuilla muureilla, otti Akhilleus sen sentään väkirynnäköllä, jolloin Eetion itse ja kaikki hänen poikansa kaatuivat. Akhilleus ei kuitenkaan ryöstänyt vanhan ruhtinaan ruumista vaan poltti sen roviolla kaikkine komeine sota-asuineen ja pystytti sitten hänelle muistopatsaan. Thebestä jatkoi Akhilleus vielä ryöstöretkeään pitkin rannikkoa, valloitti muitten muassa Pedasoksen kaupungin ja palasi vihdoin akhaialaisten leiriin takaisin.
Näillä retkillään oli Akhilleus valloittanut kaksikymmentäyksi kaupunkia, kaksitoista saarilla ja yhdeksän Troian ympäristössä, sekä voittanut suunnattoman saaliin. Leiriin palattuaan jätti hän kaikki saaliinsa ylipäällikön jaettavaksi. Agamemnon, joka paraasta päästä oli venynyt toimettomana leirissä, piti suuren määrän siitä itse omana "kunnia-osanaan", muun muassa Apollon-papin Khryseen tyttären nimeltä Khryseis, joka oli ryöstetty Thebestä ja josta nyt oli tehty orjatar. Lopun saaliin jakeli hän lahjoina etevimmille ruhtinaille. Akhilleus itse sai muun muassa kauniin orjattaren Briseiksen, joka oli otettu vangiksi Lyrnessossa.