— Rauha teille, airueet, te jumalain ja ihmisten sanansaattajat! Tulkaa lähemmäksi, teitä en moiti, sillä kaikki syy on Agamemnonin. Taluta orjatar ulos, Patroklos, ja jätä hänet näille miehille! Mutta he olkoot minun todistajani jumalain ja ihmisten ja tuon ynseän kuninkaan edessä, jos hän vielä kertaakaan tarvitsee minun apuani.
Patroklos toi Briseiksen teltasta ja jätti airueille.
Alakuloisena seurasi neito heitä. Mutta jalo Akhilleus poistui itkuun puhjeten leiristään ja meni istumaan vaahtoavan meren rannalle. Siellä katseli hän punertavaan syvyyteen ja alkoi ojennetuin käsin palavasti rukoilla äitiään: [Punertava syvyys; iltavalaistuksessa hohtavat aaltojen pohjat Välirneressä punertavilta.]
— Koska kerran synnytit, äitini, minut nuorena kuolemaan, niin pitäisi kaiketi olympolaisen Zeuksen suoda minulle jonkun verran kunniaa. Mutta sitä hän ei tee. Näetkö, kuinka Atreuksen mahtava poika, Agamemnon, minua häpäisee! [Atreuksen poika; Agamemnon ja Menelaos olivat Mykenen kuninkaan Atreuksen poikia.]
Niin hän puhui ja itki. Ja jalo äiti kuuli poikansa rukouksen meren syvyyteen, jossa istui vanhan isänsä luona. Hän kohosi lakkapäille laineille keveänä kuin usma, lähestyi itkevää poikaansa, hiveli häntä hyväillen poskelle ja lausui:
— Miksi itket poikani? Mikä tuska painaa mieltäsi? Elä salaa minulta sitä, vaan avaa sydämmesi!
Akhilleus puhui äidilleen kaikki, ja pyysi häntä saattamaan asiat sille kannalle, että Agamemnonin jo hyvin pian täytyisi rukoilla apua häneltä, Akhilleukselta. Kyynelsilmin lupasi Thetis tehdä kaiken voitavansa. Kerran aikojen alussa, kun Poseidon, Hera ja Athene olivat liittoutuneet Zeusta vastaan, oli Thetis kutsunut suuren merijättiläisen ylijumalan avuksi. Nyt oli Zeus eilisestä saakka kotoa poissa ethiopialaisten [ethiopialaiset (Aithiopit); Homeroksen mukaan tummaihoinen kansakunta itämailla (ei Afrikassa, jossa myös asuu samannimistä kansaa)] luona eräässä suuressa juhlassa, jota piti kestämän kaksitoista päivää. Mutta heti kun hän palaisi kotiin, aikoi Thetis muistuttaa häntä tuosta entisestä kiitollisuusvelasta, ja pyytää häntä asettamaan sodan siten, että akhaialaisten täytyisi anoa Akhilleukselta apua.
Vihdoin valkeni kahdennentoista päivän aamu, ja kaikki jumalat, Zeus etunenässä saapuivat kotiin. Thetiksellä oli visusti mielessään lupaus, jonka oli pojalleen antanut. Hän nousi nopeasti meren syvyydestä ja riensi aamuhämärässä jumalain asuntoon. Hän tapasi Zeuksen istumassa yksinään Olympoksen korkeimmalla huipulla, erillään toisista. Siinä asettui Thetis hänen eteensä, tarttuen vasemmalla kädellään hänen polviinsa ja silitellen oikeallaan hänen parrakasta leukaansa.
— Isä Zeus, sanoi hän, jos milloinkaan olen työllä tai neuvolla tehnyt sinulle jonkun palveluksen, niin täytä nyt rukoukseni! Koska olet määrännyt Akhilleukselle varhaisen kuoleman, niin suo hänelle edes mainehikas elämä. Anna Agamemnonin kärsiä tappioita, kunnes hän on sovittanut loukkauksen minun poikaani kohtaan!
Zeus ei vastannut mitään, istui vaan kauvan äänettömänä. Silloin syleili Thetis vielä innokkaammin hänen polviaan ja sanoi: