— Löytyisikö täällä joku, joka ei tahdo pitää pyhää valaansa, niin anna hänen kernaasti mennä menojaan! Hän ei kuitenkaan voi välttää kohtaloaan. Parasta on, että sotajoukko asettuu taistelujärjestykseen heimoittain, veljeskunnittain ja suvuttain; silloin on sinun helppoa huomata, kutka vetäytyvät syrjään, kutka taas tahtovat seurata sinua. [Heimot, veljeskunnat ja suvut. Kreikkalaisilla muodostivat useammat toisilleen läheiset suvut eli perheet "veljeskunnan" ("fratrian"), jonka kaikilla jäsenillä oli yhteinen suojelusjumala ja uhripaikka. Samoin muodostivat useammat "veljeskunnat", joilla oli yhteinen alkuperä ja samat kotijumalat, heimon.]
Agamemnon hyväksyi tämän neuvon. Siihen loppui käräjäin pito, ja jokainen riensi leirimajaansa varustautumaan järjestykseen.
11. MENELAOS JA PARIS.
Etevimmät ruhtinaista kutsuttiin Agamemnonin luo uhriaterialle, ja kun se oli syöty, lähetettiin airueet leiriin kuuluvalla äänellä kutsumaan miehistöä hyökkäykseen. Silloin alkoi heti kaikkialla vilistä sotavaunuja ja jalkaväkeä, ja koko seutu kaikui hälinästä ja jyskeestä. Akhilleuksen leiristä vaan ei lähtenyt päätäkään liikkeelle. Sotavaunut seisoivat siellä peitettyinä, hevoset pureskelivat rauhassa heiniään, miehet huvitteleivat rannalla kiekon (diskoksen) ja keihään heitolla tai ampuilivat jousillaan pilkkaan, ja päälliköt astuskelivat edestakaisin, tyytymättöminä toimettomuudestaan.
Kun akhaialaisten joukot lähestyivät Troiaa, näkivät he troialaisten tulevan ulos kaupungista. Rohkeasti hyökkäsi kumpainenkin sotajoukko eteenpäin, akhaialaiset tällä kertaa ihan äänettöminä, mutta troialaiset raikuvalla voittohuudolla. Kun he olivat tulleet toisiaan miltei silmä silmää vasten, juoksi Paris esiin troialaisten riveistä. Pantterin talja hartioilla, miekka vyöllä ja jousi selässä sekä heiluttaen kahta pronssikärkistä keihästä [pronssikärkinen keihäs. Iliadissa kuvautuu muutosaika Kreikkalaisien pronssikaudesta rautakauteen, jolloin rauta tosin jo oli tunnettua, mutta vähän käytännössä vielä. Kun runossa puhutaan vaskesta (vaskipukuinen, vaskella suojattu j.n.e.), tarkoitetaan sillä aina pronssia] kädessään vaati hän urhokkainta miestä akhaialaisten joukosta mittelemään voimia kanssaan. Kun Menelaos kuuli vaatimuksen, tuli hän iloiseksi ja hyppäsi heti vaunustaan alas. Mutta nähtyään kuka riveistä astui esiin, vaaleni Paris, perääntyi ja lymysi silmänräpäyksessä maanmiestensä joukkoon. Siitä sydämmistyi Hektor katkerasti.
— Oi sinua keikailevaa naissankaria, puhkesi hän sanoihin, että sinun ollenkaan piti syntyä maailmaan tuottamaan häpeää meille kaikille. Kun on kuljettava varkaan toimissa vieraitten heimojen luona viettelemässä heidän naisiaan ja ryöväämässä heidän tavaroitaan, silloin sinussa on kyllä urhoa, mutta kun ryöstön kärsinyt kohtaa sinut rehellisessä taistelussa, silloin pistäydyt piiloon kuin raukka, sillä häntä vastaan ei auta sinua lyyryn soitto, ei kauniit kiharasi eikä kiemaileva naamasi. Elleivät troialaiset olisi niin perin pohjin hyväluontoisia kuin ovat, olisit aikaa sitten tullut kivitetyksi konnantöittesi vuoksi.
— Ah veljeni, vastasi Paris nöyrtyneenä, en tahdo sanallakaan puolustaa itseäni. Epätasaiset ovat kohtalon antimet. Sinut ovat jumalat luoneet sellaiseksi, ettet koskaan tunne pelkoa rinnassasi; minun osalleni ovat tulleet Aphroditen lahjat. Mutta jos tahtosi on järkkymätön, astun lopultakin esiin. Käske troialaisia ja akhaialaisia levähtämään ja anna heidän tehdä sellainen sopimus, että minä ja Menelaos yksin astumme kaksintaisteluun Helenasta ja hänen aarteistaan.
Nämä sanat vaikuttivat Hektoriin. Hän otti keihään keskeä käteensä, juoksi taistelevien väliin ja huusi, että kaikki lopettaisivat ottelun. Troialaiset herkesivät heti, mutta akhaialaiset jatkoivat ampumista ja kivien heittoa. Silloin käski Agamemnon heitäkin lakkaamaan. Hektor toisti korkealla äänellä Pariksen uuden taisteluvaatimuksen. Menelaos lupasi ottaa sen vastaan, mutta sopimus oli pyhitettävä uhrilla, sanoi hän, ja Priamoksen itsensä täytyi tulla se vahvistamaan, sillä hänen poikiinsa ei ollut luottamista.
Molemmin puolin iloittiin sydämmellisesti siitä, että tämä sietämätön sota nyt pian loppuisi. Ajajat heittivät ohjaksensa pois, sankarit astuivat vaunuistaan ja laskivat aseensa syrjään. Hektor lähetti kaksi airuetta Troiaan noutamaan Priamosta ja kahta uhrilammasta, joista toisen piti oleman valkean uhrattavaksi auringolle, toisen mustan, maalle. Agamemnon käski Talthybioksen tuomaan laivoilta vielä kolmannenkin lampaan, joka uhrattaisiin Zeukselle.
Sillä aikaa istui Helena Pariksen palatsissa ja kutoi leveätä, loistavaa kangasta. Hän kutoi siihen kuvia taistelevista troialaisista ja akhaialaisista. Hänen siinä istuissaan tuli Iris huoneeseen hänen kälynsä Laodiken haahmussa.