Näin sanoen työnsi hän Stheneloksen vaunuista alas ja nousi itse hänen tilalleen ystävänsä Diomedeen rinnalle. Sitten tempasi hän ruoskan ja ohjakset ja ajoi tulisella valjakolla huimaa vauhtia Aresta vastaan.
Ares kumartui hevosten yli pistämään Diomedesta, mutta Athene painoikin peitsen syrjään, niin että se lensi sivulle. Vaan kun Diomedes puolestaan työnsi peistänsä, ohjasi Athene sen Areksen kylkeen, niin että vaikea haava syntyi. Ja kun Diomedes veti aseensa takaisin, ulvahti jumala sellaisella äänellä, kuin yhdeksän eli kymmenentuhatta miestä olisi yhdestä suusta päästänyt sotahuudon, ja niin troialaiset kuin akhaialaisetkin jäivät kauhistuneina seisomaan. Mutta Diomedeen silmissä oli Ares ikäänkuin sysimusta pyörrevihuri, kun hän nousi ylös Olympokseen. Siellä näytti hän Zeukselle, kuinka ikor vuoti hänestä, ja syytti katkerasti Athenea. Mutta Zeuksen mielestä sai hän syyttää itseään, koska aina olikin ollut riitapukari. Hänen haavansa parannettaisiin kuitenkin. Kohta palasivat Hera ja Athenekin toimensa tehtyään takaisin Olympokseen, ja akhaialaiset ja troialaiset saivat nyt suoriutua taistelustaan omin päinsä.
Hetkeä myöhemmin kohtasi Diomedes taistelussa lykialaisen Glaukoksen.
— Ken olet sinä, jalo mies, sanoi hän, ja mikä on heimosi? Sinua en ole ennen tavannut, ja nyt rohkenet aivan yksinäsi käydä taisteluun kanssani! Et mahda vielä tietää, että jokainen joka käy peistäni vastaan, on kuolemaan tuomittu.
— Mitä sinua liikuttaa nimeni ja heimoni? vastasi Glaukos. Ihmisten suvut ovat lehtien kaltaisia: toisia putoo myrskyssä maahan, toisia puhkeaa kevään tulten tilalle!
Mutta kernaasti saat minun puolestani tietää sukuni, lisäsi hän. Isäni nimi on Hippolokhos ja isäni isä oli kuuluisa Bellerophontes.
Tämän kuultuaan painoi Diomedes peitsensä syvälle maahan ja huudahti iloisena:
— Tosiaankin, sinähän olet jo ammoisista ajoista minun kestiystäväni. [Kestiystävä. Muukalainen vieraassa maassa ei vanhoina aikoina nauttinut mitään turvaa, vaan kohdeltiin häntä vihollisena, ellei joku ottanut häntä "kestiystäväkseen", jolloin häntä pidettiin perheen jäsenenä. "Kestiystävyys" oli suuriarvoinen etu ja kulki perintönä, aivan kuin muutkin kalleudet.] Sillä isoisäsi vieraili kerran kaksikymmentä päivää minun isoisäni luona, ja erotessaan antoivat he toisilleen mitä kallisarvoisimpia lahjoja: minun isoisäni antoi hohtavan purppuravyön ja sinun antoi kultaisen kaksoismaljan, joka minulla vielä on perintönä tallessa kotonani Argoksessa. Siis mekin molemmat olemme vielä ystäviä emmekä saa taistella toisiamme vastaan. Minulla on kylläksi troialaisia peitseni varalle ja sinulla akhaialaisia. Vaihtakaamme nyt vanhan tavan mukaan aseita, että kaikki näkevät, kuinka suuressa arvossa pidämme perittyä ystävyyttämme!
Molemmat sankarit astuivat alas vaunuistaan, löivät kättä toisilleen ja lupasivat rikkomatta säilyttää ystävyytensä. Sitten riisuivat he kumpikin varustuksensa ja vaihtoivat ne. Mutta se, joka siinä kaupassa joutui häviölle, oli Glaukos, sillä hänen varustuksensa olivat kultaa ja sadan härän arvoiset, kun Diomedeksen pronssiset tamineet sen sijaan maksoivat vaan kymmenen härkää.